Korvakorut

Korvakorut

Korvakorujen valikoima on ehkä Suomen suurin. Valikoimistamme löytyy kultaiset korvakorut kuin myös hopiset, pronssiset ja teräksestä valmistetut korvakorut. Nyrkkisääntönä korvakout voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: tappikorvakoruihin ja koukkukorvakoruihin. Näissä nimet kertovat eniten korvakorujen kiinnitystavasta. Tappikorvakoruissa korussa kiinteästi kiinni oleva tappi pujotetaan korvanlehden läpi ja lukitaan paikoilleen vastakappaleella. Koukkukorvakoruissa korussa oleva koukku pujotetaan korvanlehden läpi ja annetaan painovoiman pitää huolta lopusta. Osassa koukkumallisista korvakouista koukun alapuolella on pieni turvasalpa, joka vahvistaa sitä, että koru varmasti pysyy käyttäjänsä mukana.

Korvakouissa yleisin materiaali on hopea, mutta myös kultaiset korvakorut ovat turvallinen valinta. Kaikki tietää kullan olevan kallis raaka-aine, mutta korvakorut ovat yleensä niin kevyitä, ettei niissä kultaa ole montaakaan grammaa. Kultaisten korvakorujen arvoa ja tyylikkyyttä nostaa timantit ja helmet. Kultaiset timanttikorvakorut ovatkin varma lahjavalinta tyylikkäälle naiselle. Esimerkiksi suomalaisen Kohinoor-timanttikoruvalmistajan valikoimista löytyy monen timanttisormuksen oheen samaa sarjaa kuuluvat timanttikorvakorut. Helmikorvakorut ovat klassisen kaunis valinta juhlakoruksi.

Korvakoruja valittaessa kannattaakin miettiä aina ensin sitä, kelle korua on ostamassa: isoäiti arvostaa varmasti hillittyjä kultaisia korvakoruja enemmän kuin suuria rengasmallisia korvakoruja. Samoin käyttötarkoitus on hyvä pitää mielessä. Korvakoru on asuste, joka voi olla hillitty elementti tasapainottamaan asukokonaisuutta tai sitten näyttävä katseenvangitsija.

Tarjoamme Kultatähden verkkokaupassa mahdollisimman monelle mahdollisuutta päästä kokeilemaan erillaisia korvakoruja. Kassasivullamme on mahdollisuus maksaa korvakorut suoran pankkisiirron lisäksi myös osamaksulla. Näyttävien timanttikorvakorujen loppusumman voi pilkkoa jopa 36 kuukauden eriin.

Korvakorujen hankkiminen voi olla vaikeaa. Siksi haluamme palvella Teitä mahdollisimman hyvin tilaukseenne liittyen. Mikäli Teillä on kysymyksiä tai toiveita korvakoruihin liittyen, rohkaisemme Teitä olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@kultatahti.fi
Tuotteet 1 - 100  (Yhteensä 1622)
Timanttikorvakorut  - Timanttikorvakorut  - C58-1255W - 1
GoldStar korut
1 490,00 €
tai alk. 53 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Kalevala Koru Carmen korvakorut, pienempi malli - Hopeiset korvakorut - 2667721GRAT - 1
ALE -35%
Kalevala Koru
139,75 €215,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kohinoor korvakorut valkokulta - Kultaiset korvakorut - 133-P5673VT - 1
ALE -40%
Kohinoor korut
167,40 €279,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Valkokultaiset Kohinoor Estelle timanttikorvakorut 143-216V-22 - Timanttikorvakorut  - 143-216V-22 - 1
ALE -40%
Kohinoor korut
497,40 €829,00 €
tai alk. 21 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Timanttikorvakorut Kohinoor Estelle 143-226-14 - Timanttikorvakorut  - 143-226-14 - 1
ALE -32%
Kohinoor korut
449,00 €659,00 €
tai alk. 19 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Finn Feelings FFKK2374_Mustikka - Finngeelings korut - FFKK2374 - 1
Finnfeelings korut
79,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kultaiset helmikorvakorut zirkoneilla 17-K1589 - Kultaiset korvakorut - 17-K1589 - 1
GoldStar korut
115,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Kultaiset korvarenkaat 17-K1813 - Kultaiset korvakorut - 17-K1813 - 1
ALE -40%
GoldStar korut
191,40 €319,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Timantti korvakorut - Timanttikorvakorut  - 143-P6940 - 1
Kohinoor korut
225,00 €
tai alk. 10 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Kultaiset korvakorut Liekki TK7840 - Kultaiset korvakorut - TK7840 - 1
169,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Keltakultaiset korvarenkaat zirkoneilla 17-K1413 - Kultaiset korvakorut - 17-K1413 - 1
GoldStar korut
205,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Kalevala Koru Kuutar korvakorut 3603031K - Pronssiset korvakorut - 3603031K - 1
Kalevala Koru
99,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kalevala Koru Vuorovesi korvakorut - Hopeiset korvakorut - 2669490T - 1
ALE -51%
Kalevala Koru
49,00 €99,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
2667670ZIPIK - Hopeiset korvakorut - 2667670ZIPIK - 1
ALE -30%
Kalevala Koru
144,90 €207,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti omasta varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kultaiset korvarenkaat 17-K500 - Kultaiset korvakorut - 17-K500 - 1
GoldStar korut
79,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kalevala Koru Kuutar korvakorut 2603031K - Hopeiset korvakorut - 2603031K - 1
Kalevala Koru
139,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
2669820T - Hopeiset korvakorut - 2669820T - 1
ALE -35%
Kalevala Koru
65,00 €99,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kohinoor Deco korvakorut 133-667 - Kultaiset korvakorut - 133-667 - 1
Kohinoor korut
159,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Kalevala Koru Kosketus korvakorut hopea - Hopeiset korvakorut - 2668830K - 1
ALE -30%
Kalevala Koru
alk. 41,30 €59,00 €
tai alk. 9 € /kk
Useita vaihtoehtoja
Kalveala Koru Taimi korvakorut 2670070T - Hopeiset korvakorut - 2670070T - 1
Kalevala Koru
79,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kultaiset helmikorvakorut 17-K511 - Helmikorvakorut - 17-K511 - 1
GoldStar korut
75,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti omasta varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kalevala Koru Hehku-korvakorut lyhyellä koukulla - Pronssiset korvakorut - 3669431VIK - 1
Kalevala Koru
75,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kalevala Koru Made in Helsinki Eira - Korvakorut, koukku - Pronssiset korvakorut - 3668651K - 1
Kalevala Koru
alk. 119,00 €
tai alk. 9 € /kk
Useita vaihtoehtoja
Kalevala Koru Canth korvakorut 2670040T - Hopeiset korvakorut - 2670040T - 1
Kalevala Koru
149,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Kalevala Koru Kuulas korvakorut  - Hopeiset korvakorut - 2669680T - 1
ALE -40%
Kalevala Koru
59,40 €99,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
FinnFeelings Leimu koukkukorvakorut FFKR2353 - Finngeelings korut - FFKR2353 - 1
Finnfeelings korut
59,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Keltakultaiset korvakorut - Kultaiset korvakorut - 17-K1637 - 1
GoldStar korut
179,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Gaura Pearls helmikorvakorut SK18106E - Helmikorvakorut - SK18106EL - 1
Gaura Pearls helmikorut
129,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Kalevala koru Alku-korvakorut, vedenvihreä - Hopeiset korvakorut - 2666561ZIVVT - 1
Kalevala Koru
119,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
K20144 Hematiitti tappi 5mm - Kultaiset korvakorut - K20144 - 1
GoldStar korut
59,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Läpivedettävät korvakorut D14W - Hopeiset korvakorut - D14W - 1
ALE -50%
9,50 €19,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kalevala Koru Kosmos korvakorut - Pronssiset korvakorut - 3668770TRT - 1
Kalevala Koru
99,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Leppäkerttu-korvakorut, Design Liisa Vitali -  - 132-950-10 - 1
Liisa Vitali korut
alk. 79,00 €
tai alk. 9 € /kk
Useita vaihtoehtoja
Lumoava korut Kristiina korvakorut 5520 00 - Hopeiset korvakorut - 552000000 - 1
ALE -40%
Lumoava korut
39,00 €65,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Hopeiset korvarenkaat C10313 - Hopeiset korvakorut - C10313 - 1
SilverStar korut
78,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kultaiset sydänkorvakorut - Kultaiset korvakorut - 17-K1718 - 1
ALE -40%
GoldStar korut
77,40 €129,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Kultaiset solmukorvakorut 17-K1731 - Kultaiset korvakorut - 17-K1731 - 1
ALE -40%
GoldStar korut
77,40 €129,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
K30007 Rengas 2x20mm - Kultaiset korvakorut - K30007 - 1
GoldStar korut
48,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Hopeiset läpivedettävät korvakorut D20 useita-värejä - Hopeiset korvakorut - D20T - 1
ALE -50%
Läpivedettävät korvakorut
alk. 9,50 €19,00 €
Useita vaihtoehtoja
Valkokultaiset Eternity korvakorut 17-K1614 - Kultaiset korvakorut - 17-K1614 - 1
ALE -40%
GoldStar korut
75,00 €125,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Punakullan väriset hopeakorvarenkaat C10103 - Hopeiset korvakorut - C10103 - 1
SilverStar korut
75,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Hoitorengas 3mm pallo H3029 - Hopeiset korvakorut - H3029 - 1
GoldStar korut
13,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kultaiset kolmiväriset korvakorut 17-K1705 - Kultaiset korvakorut - 17-K1705 - 1
ALE -40%
GoldStar korut
71,40 €119,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kalevala Koru Haave-korvakorut - Hopeiset korvakorut - 2669420T - 1
Kalevala Koru
92,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lumoava Loisto korvakorut - Hopeiset korvakorut - 547900000 - 1
ALE -50%
Lumoava korut
34,50 €69,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kalevala Koru Kuutar korvakorut, pienempi malli, pronssia - Pronssiset korvakorut - 3603032K - 1
Kalevala Koru
69,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lumoava Bella korvakorut - 551820 - Lumoava korut - Ystävänpäivä - 551820000 - 1
Lumoava korut
69,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
K30005 Rengas 4x15mm - Kultaiset korvakorut - K30005 - 1
GoldStar korut
69,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kalevala Koru Kuutar korvakorut 2603032K - Hopeiset korvakorut - 2603032K - 1
Kalevala Koru
85,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lumoava Muruseni Korvakorut tyttö - Äitienpäivälahjaideat - 542940000 - 1
ALE -25%
Lumoava korut
66,75 €89,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lumoava Muruseni korvakorut värjätyillä akaateilla. - Äitienpäivälahjaideat - 542951000 - 1
ALE -25%
Lumoava korut
63,00 €84,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lumoava Nefer korvakorut - 5514 00 - Lumoava korut - Hopeiset korvakorut - 551400000 - 2
ALE -25%
Lumoava korut
63,00 €84,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Lumoava korujen punakullan väriset korvakorut - Hopeiset korvakorut - 553900900 - 1
ALE -25%
Lumoava korut
63,00 €84,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
K30002 Rengas 2,5x12mm - Kultaiset korvakorut - K30002 - 1
GoldStar korut
39,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Ckk10 - Hopeiset korvakorut - CKK10 - 1
SilverStar korut
38,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kultaiset ovaalinmuotoiset korvakorut säihkyvillä zirkoneilla 17-K1777 - Kultaiset korvakorut - 17-K1777 - 1
ALE -40%
GoldStar korut
59,40 €99,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Lumoava Vanilja korvakorut Lumoava korut - Hopeiset korvakorut - 552400000 - 1
ALE -25%
Lumoava korut
59,25 €79,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Camé korvakorut zirkoneilla - Hopeiset korvakorut - S-1401777 - 1
SilverStar korut
59,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Kalevala koru Valoisa koukkukorvakoru - Hopeiset korvakorut - 2669481K - 1
Kalevala Koru
67,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lumova Korut - Kaisla korvakorut, koukku - Hopeiset korvakorut - 553000000 - 1
ALE -40%
Lumoava korut
56,40 €94,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Sydänkorvakorut kulta - Kultaiset korvakorut - 3134001 - 1
68,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Kauniit korvakorut sydämillä - Kultaiset korvakorut - 3133380ROOSA - 1
GoldStar korut
54,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Finnfeelings Himmeli-koukkukorvakout - Hopeiset korvakorut - FFKK2370K-1 - 1
Finnfeelings korut
65,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
K30036 Hoitorengas 12mm - Kultaiset korvakorut - K30036 - 1
GoldStar korut
52,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kalevala Koru Korona pronssiset tappikorvakorut - Pronssiset korvakorut - 3668860T - 1
ALE -35%
Kalevala Koru
51,35 €79,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Hopeiset korvakorut - Hopeiset korvakorut - C10063 - 1
SilverStar korut
49,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
K20191PI Kukkakici tappi 2mm pink - Kultaiset korvakorut - K20191PI - 1
GoldStar korut
49,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Hopeiset korvakorut kirkkailla zirkoneilla - Hopeiset korvakorut - HK708 - 1
SilverStar korut
24,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lumoava Bella korvakorut tappi - 5418 00 - Lumoava korut - Ystävänpäivä - 541800000 - 2
ALE -25%
Lumoava korut
48,00 €64,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lumoava korut Lumikki korvakorut Sydän 5542 20 - Hopeiset korvakorut - 554220000 - 1
ALE -25%
Lumoava korut
48,00 €64,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
BB korvakorut 8mm - 16mm helmillä - Hopeiset korvakorut - E-BB5-8-16MUSTA - 1
14,90 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lumoava Amor korvakorut 540800 - Hopeiset korvakorut - 540800000 - 1
Lumoava korut
59,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
FinnFeelings Feeniks korvakorut FFKR2351 - Finngeelings korut - FFKR2351 - 1
Finnfeelings korut
59,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Kalevala Koru Lootuskukka korvakorut tappi - Hopeiset korvakorut - 2669670T - 1
ALE -40%
Kalevala Koru
45,00 €75,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Teräs korvakorut - Teräksiset korvakorut - 618010-1 - 1
15,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Guess korvanapit Heart 1 Stone - Korumetalli korvakorut - UBE21519 - 1
ALE -50%
GUESS korut
22,50 €45,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Guess Hoops I did it again korvakorut UBE84042 - Korumetalli korvakorut - UBE84042 - 1
ALE -50%
GUESS korut
22,50 €45,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Kalevala koru Talon Sydän korvakoru - Ystävänpäivä - 3665000K - 1
Kalevala Koru
alk. 39,00 €
tai alk. 9 € /kk
Useita vaihtoehtoja
Swarovskipisara topaasin väriset korvakorut INE26T - Hopeiset korvakorut - INE26T - 1
SilverStar korut
44,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
GUESS Glitter Girl korvakorut UBE28031 - Teräksiset korvakorut - UBE28031 - 1
GUESS korut
55,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Tommy Hilfiger korvakorut - Teräksiset korvakorut - THJ2700259 - 1
Tommy Hilfiger kellot ja korut
49,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Korvakoru puolipallo - Hopeiset korvakorut - DH02W - 1
ALE -50%
8,00 €16,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kiipijä korvakoru renkaat IN13389 - Hopeiset korvakorut - IN13389 - 1
SilverStar korut
48,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Korvakoru läpivedettävä - Hopeiset korvakorut - D24W - 1
ALE -50%
Läpivedettävät korvakorut
alk. 9,50 €19,00 €
Useita vaihtoehtoja
GUESS Adventure-korvakoru UBE61069 - Korumetalli korvakorut - UBE61069 - 1
ALE -50%
GUESS korut
37,50 €75,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Hopeiset solmukorvakorut C10742 - Hopeiset korvakorut - C10742 - 1
SilverStar korut
35,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
GUESS Shine on me korvakorut UBE28004 - Korumetalli korvakorut - UBE28004 - 1
GUESS korut
35,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
GUESS Never without korvakorut UBE28062 - Korumetalli korvakorut - UBE28062 - 1
GUESS korut
35,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Guess Heartbeat korvakorut UBE61053 - Korumetalli korvakorut - UBE61053 - 1
ALE -50%
GUESS korut
17,50 €35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Hopeiset korvakorut - Hopeiset korvakorut - ARK57 - 1
ALE -11%
SilverStar korut
34,95 €39,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kauniit hopeiset korvarenkaat - Hopeiset korvakorut - 582600000 - 1
ALE -40%
17,40 €29,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Hopeiset sydänkorvakorut synteettisillä rubiineilla 586610 - Hopeiset korvakorut - 586610000 - 1
ALE -40%
17,40 €29,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kultaiset pallokorvakorut, eri kokoja - Kultaiset korvakorut - 100231 - 1
alk. 42,00 €
tai alk. 9 € /kk
Useita vaihtoehtoja
KK ZIRC TÄHTI - Hopeiset korvakorut - ES250-CAE8552 - 1
SilverStar korut
39,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Guess Me and You korvakorut UBE84119 - Korumetalli korvakorut - UBE84119 - 1
GUESS korut
39,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
CG5191KPU - Hopeiset korvakorut - CG5191KPU - 1
SilverStar korut
38,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Hopeiset korvarenkaat ARK33 - Hopeiset korvakorut - ARK33 - 1
ALE -29%
SilverStar korut
29,90 €42,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
BB korvakorut E-BB5-8-16valk-musta - Hopeiset korvakorut - E-BB5-8-16MUSTAVAL - 1
14,90 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
H4098 Kyynel koukku 17mm - Hopeiset korvakorut - H4098 - 1
29,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Hopeiset korvakorut zirkoneilla 587906000 - Ystävänpäivä - 587906000 - 1
ALE -40%
Saurum
14,40 €24,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä