Citizen kellot - tuotteet

Citizen - ajan hengessä jo vuodesta 1918

Citizenin kellotehdas perustettiin alunperin vuonna 1918 nimellä Shokosha Watch Research Institute. Nykyisen Citizen-nimensä se otti virallisesti käyttöön 28. toukokuuta 1930.

Citizen tunnetaan yhtenä maailman johtavana kellomerkkinä ja koneiston valmistajana. Lähes satavuotisen uransa aikana se on kehittänyt kellomarkkinoille useita teknologisia ratkaisuja, kuten mm. Eco-Drive, Radio Control sekä Satellite Wave. Näistä varmasti tunnetuin on jo vuonna 1976 lanseerattu huipputeknologinen ja ympäristöystävällinen valoenergian varastointijärjestelmä Eco-Drive. Eco-Drive koneisto saa virtansa perinteisen pariston sijaan valosta. Näin Eco-Drive kellon omistajan ei milloinkaan tarvitse huolehtia paristonvaihdosta. Citizen keskittyy edelleen kehittämään kelloalan uusia innovaatioita sekä parantamaan jo olemassa olevia teknologioita.

Citizenin motto Better starts now kuvaa yksinkertaisesti sitä, että olitpa kuka tahansa, missä tahansa, on aina mahdollista tehdä asiat paremmin. Ja aika aloittaa on nyt.

Suomessa Citizen on toiminut jo vuodesta 1966, ja vuonna 2016 juhlittiinkin Citizenin 50-vuotistaivalta Suomessa.

Kultatähti on vuoden 2017 Citizen-jälleenmyyjä

Tuotteet 1 - 69  (Yhteensä 69)
Citizen Eco-drive miesten rannekello AW1233-01A - Citizen miesten rannekellot - AW1233-01A - 1
ALE -25%
Citizen kellot
126,00 €169,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello AW1520-51E - Citizen miesten rannekellot - AW1520-51E - 1
ALE -40%
Citizen kellot
149,00 €249,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello AW1520-51 - Citizen miesten rannekellot - AW1520-51L - 1
ALE -40%
Citizen kellot
149,00 €249,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello terästä BI0740-53A - Citizen miesten rannekellot - BI0740-53A - 1
ALE -25%
Citizen kellot
74,25 €99,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Citizen Promaster Eco-Drive BJ7070-57E - Citizen miesten rannekellot - BJ7070-57E - 1
ALE -25%
Citizen kellot
224,25 €299,00 €
tai alk. 10 € /kk
Tilattavissa
Tuotteet lähetetään 2-12 arkipäivässä
CITIZEN ECO-DRIVE - Citizen miesten rannekellot - BM1290-54B - 1
ALE -40%
Citizen kellot
179,00 €299,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti omasta varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen sukeltajan rannekello BN0100-42E - Citizen miesten rannekellot - BN0100-42E - 1
ALE -30%
Citizen kellot
210,00 €299,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Tyylikäs Citizen kello - Citizen miesten rannekellot - CA4283-04L - 1
ALE -25%
Citizen kellot
246,75 €329,00 €
tai alk. 11 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Citizen Eco-Drive Swarovski EW1901-58A - Citizen naisten rannekellot - EW1901-58A - 1
ALE -25%
Citizen kellot
224,25 €299,00 €
tai alk. 10 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Tyylikäs Citizen EX0293-51A kello - Citizen naisten rannekellot - EX0293-51A - 1
ALE -40%
Citizen kellot
83,00 €139,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Citizen Eco-Drive Radiocontrol naisten rannekello FC0010-55D - Citizen naisten rannekellot - FC0010-55D - 1
ALE -40%
Citizen kellot
359,00 €599,00 €
tai alk. 15 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Citizen naisten rannekello FE1081-59E - Citizen naisten rannekellot - FE1081-59E - 1
ALE -25%
Citizen kellot
141,75 €189,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
CITIZEN ECO-DRIVE - Citizen naisten rannekellot - FE6040-59A - 1
ALE -40%
Citizen kellot
209,00 €349,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Tyylikäs naisten kello - Citizen naisten rannekellot - FE6050-55A - 1
ALE -25%
Citizen kellot
156,75 €209,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Tyylikäs citizen naisten kello -  - FE6053-57W - 1
Citizen kellot
249,00 €
tai alk. 11 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen Eco-Drive rannekello AT9030-55L - Citizen miesten rannekellot - AT9030-55L - 1
ALE -25%
Citizen kellot
494,25 €659,00 €
tai alk. 21 € /kk
Heti omasta varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen Eco-Drive Radiocontrol AT8156-87A - Citizen miesten rannekellot - AT8156-87A - 1
ALE -40%
Citizen kellot
479,00 €799,00 €
tai alk. 20 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Citizen rannekello CA0695-84E - Citizen miesten rannekellot - CA0695-84E - 1
ALE -25%
Citizen kellot
246,75 €329,00 €
tai alk. 11 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Citizen Promaster Eco-Drive AS4025-08E - Citizen miesten rannekellot - AS4025-08E - 1
ALE -42%
Citizen kellot
439,00 €759,00 €
tai alk. 19 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello AT2141-52L - Citizen miesten rannekellot - AT2141-52L - 1
ALE -25%
Citizen kellot
269,25 €359,00 €
tai alk. 12 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello AT2141-87A - Citizen miesten rannekellot - AT2141-87A - 1
ALE -39%
Citizen kellot
219,00 €359,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen rannekello AT2141-87E - Citizen miesten rannekellot - AT2141-87E - 1
ALE -25%
Citizen kellot
269,25 €359,00 €
tai alk. 12 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello AT2390-82A - Citizen miesten rannekellot - AT2390-82A - 1
ALE -25%
Citizen kellot
224,25 €299,00 €
tai alk. 10 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello AT2390-82L - Citizen miesten rannekellot - AT2390-82L - 1
ALE -25%
Citizen kellot
224,25 €299,00 €
tai alk. 10 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello AT2393-17H - Citizen miesten rannekellot - AT2393-17H - 1
ALE -25%
Citizen kellot
246,75 €329,00 €
tai alk. 11 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello AT2396-86E - Citizen miesten rannekellot - AT2396-86E - 1
ALE -25%
Citizen kellot
246,75 €329,00 €
tai alk. 11 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen Eco- Drive Radiocontrol AT8154-82E - Citizen miesten rannekellot - AT8154-82E - 1
ALE -25%
Citizen kellot
599,25 €799,00 €
tai alk. 24 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Citizen Eco-Drive miesten rannekello AW1030-50B - Citizen miesten rannekellot - AW1030-50B - 1
ALE -48%
Citizen kellot
99,00 €189,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen rannekello AW5000-16L - Citizen miesten rannekellot - AW5000-16L - 1
ALE -25%
Citizen kellot
149,25 €199,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen rannekello AW5000-24E - Citizen miesten rannekellot - AW5000-24E - 1
ALE -25%
Citizen kellot
149,00 €199,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen rannekello AW7010-54E - Citizen miesten rannekellot - AW7010-54E - 1
ALE -39%
Citizen kellot
165,00 €269,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen rannekello AW7014-53A - Citizen miesten rannekellot - AW7014-53A - 1
ALE -40%
Citizen kellot
180,00 €299,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen BD0024-53A - Citizen miesten rannekellot - BD0024-53A - 1
ALE -39%
Citizen kellot
85,00 €139,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello BF0580-06EE - Citizen miesten rannekellot - BF0580-06E - 1
ALE -25%
Citizen kellot
74,25 €99,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello BF0580-57AE - Citizen miesten rannekellot - BF0580-57AE - 1
ALE -40%
Citizen kellot
65,40 €109,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen BF2011-51A - Citizen miesten rannekellot - BF2011-51A - 1
ALE -29%
Citizen kellot
85,00 €119,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti omasta varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello BI0740-02A - Citizen miesten rannekellot - BI0740-02A - 1
ALE -30%
Citizen kellot
69,00 €99,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Sukeltajien kello Citizen Promaster EcoDrive koneistolla BJ2111-08E - Citizen miesten rannekellot - BJ2111-08E - 1
ALE -41%
Citizen kellot
439,00 €749,00 €
tai alk. 19 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen Eco-Drive Super Titanium BM1290-54L - Citizen miesten rannekellot - BM1290-54L - 1
ALE -25%
Citizen kellot
224,25 €299,00 €
tai alk. 10 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Citizen rannekello BM7251-88A - Citizen miesten rannekellot - BM7251-88A - 1
ALE -41%
Citizen kellot
159,00 €269,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello BM7256-50E - Citizen miesten rannekellot - BM7256-50E - 1
ALE -25%
Citizen kellot
224,25 €299,00 €
tai alk. 10 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Citizen rannekello BM7407-81H - Citizen miesten rannekellot - BM7407-81H - 1
ALE -25%
Citizen kellot
179,25 €239,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello BM7430-89A - Citizen miesten rannekellot - BM7430-89A - 1
ALE -25%
Citizen kellot
261,75 €349,00 €
tai alk. 11 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello BM7430-89E - Citizen miesten rannekellot - BM7430-89E - 1
ALE -25%
Citizen kellot
261,75 €349,00 €
tai alk. 11 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen Eco-Drive Diver's BN0191-80L - Citizen miesten rannekellot - BN0191-80L - 1
ALE -25%
Citizen kellot
299,25 €399,00 €
tai alk. 13 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Citizen Promaster Altichron rannekello BN4044-15E - Citizen miesten rannekellot - BN4044-15E - 1
ALE -25%
Citizen kellot
449,00 €599,00 €
tai alk. 19 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen Eco-drive BU2040-56A - Citizen miesten rannekellot - BU2040-56A - 1
ALE -40%
Citizen kellot
167,40 €279,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Citizen rannekello BZ1001-86E - Citizen miesten rannekellot - BZ1001-86E - 1
ALE -40%
Citizen kellot
299,00 €499,00 €
tai alk. 13 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Citizen rannekello BZ1006-82E - Citizen miesten rannekellot - BZ1006-82E - 1
ALE -40%
Citizen kellot
329,00 €549,00 €
tai alk. 14 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Citizen rannekello CA0645-15H - Citizen miesten rannekellot - CA0645-15H - 1
ALE -25%
Citizen kellot
194,25 €259,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Citizen rannekello CA4330-81H - Citizen miesten rannekellot - CA4330-81H - 1
ALE -40%
Citizen kellot
179,00 €299,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen rannekello CA4330-81L - Citizen miesten rannekellot - CA4330-81L - 1
ALE -37%
Citizen kellot
189,00 €299,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Citizen Eco Drive Satellite Wave GPS CC9015-54E - Citizen miesten rannekellot - CC9015-54E - 1
ALE -25%
Citizen kellot
1 646,25 €2 195,00 €
tai alk. 58 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
QQ by Citizen VQ14J003Y - Citizen miesten rannekellot - VQ14J003Y - 1
ALE -25%
Citizen kellot
44,25 €59,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
QQ589J214Y QQ by Citizen - Citizen naisten rannekellot - QQ589J214Y - 1
ALE -67%
Citizen kellot
29,00 €89,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen rannekello EW1262-55P - Citizen naisten rannekellot - EW1262-55P - 1
ALE -40%
Citizen kellot
161,40 €269,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Citizen Eco-Drive naisten rannekello EW2470-87F - Citizen naisten rannekellot - EW2470-87F - 1
ALE -40%
Citizen kellot
197,00 €329,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Naisten Citizen rannekello EX1480-15D - Citizen naisten rannekellot - EX1480-15D - 1
ALE -41%
Citizen kellot
159,00 €269,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Naisten Citizen rannekello EX1480-82E - Citizen naisten rannekellot - EX1480-82E - 1
ALE -37%
Citizen kellot
189,00 €299,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti omasta varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Naisten Citizen rannekello EX1483-84A - Citizen naisten rannekellot - EX1483-84A - 1
ALE -40%
Citizen kellot
216,00 €359,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Citizen naisten rannekello EX1496-82A - Citizen naisten rannekellot - EX1496-82A - 1
ALE -25%
Citizen kellot
224,25 €299,00 €
tai alk. 10 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen rannekello EX1498-87A - Citizen naisten rannekellot - EX1498-87A - 1
ALE -25%
Citizen kellot
216,75 €289,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen Automatic NH7490-55A - Kellot isälle - NH7490-55A - 1
ALE -49%
Citizen kellot
138,00 €269,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen Automatic NH7490-55E - Kellot isälle - NH7490-55E - 1
ALE -52%
Citizen kellot
129,00 €269,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen Eco-Drive rannekello AP4030-57A - Citizen - AP4030-57A - 1
ALE -33%
Citizen kellot
179,00 €269,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen Eco Drive miesten urheilurannekello AQ1420-04E   - Citizen - AW1420-04E - 1
ALE -40%
Citizen kellot
216,00 €359,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Citizen Eco-Drive Bullhead Kronografi CA0485-52E - Citizen - CA0485-52E - 1
ALE -35%
Citizen kellot
259,00 €399,00 €
tai alk. 11 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Citizen miesten rannekello CA0590-58A - Citizen - CA0590-58A - 1
ALE -33%
Citizen kellot
199,00 €299,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen Eco-Drive Kronografi miesten - Citizen - CA4110-53F - 1
ALE -43%
Citizen kellot
169,00 €299,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä