Oris miesten rannekellot

Oris rannekellot


Sveitsiläisestä Höllsteinin kylästä lähtöisin oleva Oris edustaa korkealuokkaisinta sveitsiläistä kellonvalmistusperinnettä. Kaikkiaan Oris-mallistoon kuuluu yli 500 erillaista kelloa. Kelloissa on yksi yhdistävä tekijä: ne ovat kaikki mekaanisia. Viimeinen paristotoiminen Oris-rannekello on valmistettu vuonna 1994.

Oris-rannekellojen historiaa

Oris-kellojen tarina alkoi vuonna 1904, jolloin Höllsteinin kylästä kotoisin olevat sveitsiläiset Paul Cattin ja Georges Christian valmistavat ensimmäisen Oris-nimeä kantavan kellon. 
1934 Sveitsissä annettu asetus teki luvanvaraiseksi kaiken uuden teknologian käyttöönoton kelloissa. Lukuisat kilpailijat olivat ehtineet ottaa käyttöön mm. sveitsiläisellä ankkurikäynnillä olevat koneistot. Oris ei lukuisista pyynnöistä huolimatta saanut lupaa uusien koneiston valmistamiseen ja jälleenmyyntiin. Asetus kumottiin vasta vuonna 1966. 

1970-luvulla Oris liitettiin osaksi General Watch Company -konsernia, johon kuuluivat mm. Eterna, Mido, Certina ja Rado. Nykyään tämä konsern tunnetaan nimellä Swatch Group. 
1982 Dr. Portman hankki yhdessä yhtiön markkinointijohtajan Ulrich W. Herzogin kanssa Swatch Groupilta Oris-kellojen koko osakekannan. 1980-luvun puolen välin jälkeen yhtiön strategia oli kirkastunut: Oris keskittyisi vain mekaanisiin rannekellohin. Peliliike kannatti. Nykyään Oris on tunnettu toimija sveitsiläisten laatukellojen markkinaryhmässä.

Oris-rannekello on laatutietoisen käyttäjän valinta


Oriksen mallisto on laaja jakautuen neljään kategoriaan:sukeltamiseen, moottoriurheiluun, lentämiseen sekä kulttuuriin. Kultatähden valikoimissa olevat Oris-rannekellot ovat esillä Kultatähden Oulun myymälässä.
Mikäli olette kiinnostuneet Oris-mallista, jota  meillä ei suoraan ole varastossa, ota rohkeasti yhteyttä. Selvitämme puolestanne mallin saatavuuden ja teemme Teille loistavan Oris-tarjouksen.
 
Tuotteet 1 - 4  (Yhteensä 4)
Oris Aquis 0733-7653-41-28M - ORIS - 0733-7653-41-28M - 1
Tommy Hilfiger kellot ja korut
2 090,00 €
tai alk. 72 € /kk
Tuote tilattavissa
Oris Aquis 0743-7673-41-35R - ORIS - 0743-7673-41-35R - 1
Tommy Hilfiger kellot ja korut
2 255,00 €
tai alk. 78 € /kk
Tuote tilattavissa
Oris Big Day 0752-7698-40-63M - ORIS - 0752-7698-40-63M - 1
ORIS
2 068,00 €
tai alk. 72 € /kk
Tuote tilattavissa
Oris Classic Date rannekello 01 561 7718 4071-07 8 14 10 - ORIS - 1561-7718-40-71M - 1
ORIS
1 430,00 €
tai alk. 51 € /kk
Tuote tilattavissa