Rippiristit

Rippiristi on pysyvä muisto nuorelle tärkeästä konfirmaatiopäivästä. Perinteisenä tapana on ollut, että kummit ostavat ristin lahjaksi rippinuorelle. Kultatähden verkkokaupan rippiristi valikoima on Suomen suurin: valikoimistamme löytyy valkokultaisten, keltakultaisten sekä hopeisten rippiristien lisäksi myös pronssiset ja teräksestä valmistetut ristit. Lähes kaikkiin risteihin on mahdollista tehdä kaiverrus. Huomaathan, että ristit ovat kooltaan pieniä, joten kaiverrukseksi mahtuu yleensä vain päivämäärä tai nimikirjaimet.

Rippiristi riipuksena on yksi harvoista koruista joka käy sekä nuorelle naiselle että miehelle. Perinteisten selkeälinjaisten ristien lisäksi mallistoomme on nostettu muotokieleltään myös uudentyylisiä ristejä. Modernia muotoilua edustavat ristit ovat osuva valinta silloin kun ei välttämättä haluta korostaa ristin uskonollista taustaa. Lahjan saaja kuitenkin aina muistaa, missä yhteydessä hän on korunsa saanut.

Mikään ei tietenkään pakota valitsemaan rippilahjaksi ristiä. Riipukset ja rannekorut ovat varmasti arvostettu lahja nuorelle naiselle. Solmioneula ja samaan sarjaan kuuluvat kalvosinnapit ovat nuorelle miehelle lahja, jonka arvostus vain kasvaa vain vuosien myötä.
Tuotteet 1 - 100  (Yhteensä 270)
Risti keltakulta 9KB001 - Rippiristit kultaa - 9KB001 - 1
GoldStar korut
79,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi harjattu/sileä 704800000 - Rippiristit kultaa - 704800000 - 1
136,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen ristiriipus 7072 00 000 - Rippiristit kultaa - 707200000 - 1
136,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Risti sileä ARR1B - Rippilahjat - ARR1B - 1
49,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Valkokultainen rippiristi C16-0055W - Rippiristit kultaa - C16-0055W - 1
GoldStar korut
119,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi valkokultaa 818000000 - Rippiristit kultaa - 818000000 - 3
Saurum
115,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Ristiriipus valkokultaa 815800000 - Rippiristit kultaa - 815800000 - 1
89,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Ristiriipus kultaa 707100000 - Rippiristit kultaa - 707100000 - 1
104,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi 706630000 - Rippiristit kultaa - 706630000 - 1
ALE -23%
80,00 €104,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen rippiristi zirkoneilla - Rippilahjat - AR75-FCZ - 1
ALE -20%
GoldStar korut
79,00 €99,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Ristiriipus kultaa 705700000 - Rippiristit kultaa - 705700000 - 1
62,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote tilattavissa
Ristiriipus kultaa 815500000 - Rippiristit kultaa - 815500000 - 1
61,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Ristiriipus kultaa 704900000 - Rippiristit kultaa - 704900000 - 1
73,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Valkokultainen rippiristi C24-1055W - Rippiristit kultaa - C24-1055W - 1
GoldStar korut
67,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen rippiristi C34-0050 - Rippiristit kultaa - C34-0050 - 1
GoldStar korut
49,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Risti valkokultaa 123-8275V - Rippiristit kultaa - 123-8275V - 1
Kohinoor korut
99,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi kaksivärinen - Rippiristit kultaa - 123-8277 - 1
Kohinoor korut
100,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi-123-8278 - Rippiristit kultaa - 123-8278 - 1
Kohinoor korut
105,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kalevala Koru - Rajalinin risti- hela - Kalevala koru helat - 1811370 - 1
Kalevala Koru
355,00 €
tai alk. 15 € /kk
Tuote tilattavissa
Kalevala Koru Illusioni risti, 14 karaatin kultaa - Kalevala koru Suomalaiset klassikot - 1862002 - 1
Kalevala Koru
295,00 €
tai alk. 13 € /kk
Heti varastosta
Kalevala Koru kultainen Onnenristi 1869140 - Kalevala Koru Ristit - 1869140 - 1
Kalevala Koru
295,00 €
tai alk. 13 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi, keltakultaa - Rippiristit kultaa - 3-817 - 1
GoldStar korut
95,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen rippiristi rodinoidulla timanttileikkauksella. - Rippiristit kultaa - 3-827 - 1
GoldStar korut
69,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Ristiriipus kultaa 701500000 - Rippiristit kultaa - 701500000 - 1
136,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi 701900000 - Rippiristit kultaa - 701900000 - 1
136,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Ristiriipus kultaa 702400000 - Rippiristit kultaa - 702400000 - 1
146,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi 702430000 - Rippiristit kultaa - 702430000 - 1
99,80 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen risti 702600000 - Rippiristit kultaa - 702600000 - 1
146,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Ristiriipus kultaa 702900000 - Rippiristit kultaa - 702900000 - 1
157,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi 703100000 - Rippiristit kultaa - 703100000 - 1
198,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen risti 704000000 - Rippiristit kultaa - 704000000 - 1
136,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen rippiristi - Rippiristit kultaa - 704400000 - 1
83,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote tilattavissa
Kultainen Mirha-ristiriipus - Lumoava Mirha - 704700000 - 1
Lumoava korut
399,00 €
tai alk. 17 € /kk
Heti varastosta
Lumoava Polku - kultainen ristiriipus - Lumoava Polku - 705000000 - 1
Lumoava korut
399,00 €
tai alk. 17 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi 705300000 - Rippiristit kultaa - 705300000 - 1
125,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote tilattavissa
Ristiriipus kultaa 705800000 - Rippiristit kultaa - 705800000 - 1
62,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote tilattavissa
Hieno kultainen risti - Rippiristit kultaa - 706000000 - 1
94,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote tilattavissa
Ristiriipus kultaa 706200000 - Rippiristit kultaa - 706200000 - 1
136,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Ristiriipus kultaa 706300000 - Rippiristit kultaa - 706300000 - 1
136,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen ortodoksiristi 7068 00 000 - Rippiristit kultaa - 706800000 - 1
Saurum
157,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote tilattavissa
Rippiristi 707300000 - Rippiristit kultaa - 707300000 - 1
185,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Ristiriipus kultaa 707500000 - Rippiristit kultaa - 707500000 - 1
89,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen risti 7077000000 - Rippiristit kultaa - 707700000 - 1
104,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Riipus risti 707900000 - Rippiristit kultaa - 707900000 - 1
180,50 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen rippiristi 708000000 - Rippiristit kultaa - 708000000 - 1
104,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Ristiriipus kultaa 708400000 - Rippiristit kultaa - 708400000 - 1
136,10 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi 814000000 - Rippiristit kultaa - 814000000 - 1
146,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi 816900000 - Rippiristit kultaa - 816900000 - 1
115,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Ristiriipus valkokultaa 817300000 - Rippiristit kultaa - 817300000 - 1
136,10 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
817700000 - Rippiristit kultaa - 817700000 - 1
136,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
9K keltakulta risti - Rippiristit kultaa - 9B153 - 1
GoldStar korut
42,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi valkokultaa AR32W - Rippiristit kultaa - AR32W - 1
GoldStar korut
65,50 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi timanttileikkauksella- valkokultaa AR34-7W - Rippiristit kultaa - AR34-7W - 1
GoldStar korut
69,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi-valkokultaa-AR34W - Rippiristit kultaa - AR34W - 1
ALE -14%
GoldStar korut
59,00 €69,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen rippiristi ARKR11 - Rippilahjat - ARKR11 - 1
ALE -17%
GoldStar korut
59,90 €72,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi ARKR16 - Rippiristit kultaa - ARKR16 - 1
GoldStar korut
98,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen rippiristi zirkoneilla ARKR17 - Rippiristit kultaa - ARKR17 - 1
ALE -10%
GoldStar korut
99,00 €110,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi zirkoneilla - valkokultaa ARKR17W - Rippiristit kultaa - ARKR17W - 1
ALE -8%
GoldStar korut
109,00 €119,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi ARKR18 - Rippiristit kultaa - ARKR18 - 1
GoldStar korut
98,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen rippiristi zirkoneilla ARKR19-ok.jpg - Rippiristit kultaa - ARKR19 - 1
GoldStar korut
119,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen rippiristi zirkoneilla ARKR4 - Rippiristit kultaa - ARKR4 - 1
GoldStar korut
98,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi mustilla zirkoneilla B873 - Rippiristit kultaa - B873 - 1
ALE -43%
GoldStar korut
39,00 €69,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen krusifiksi risti C13-0052 - Rippiristit kultaa - C13-0052 - 1
GoldStar korut
178,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen rippiristi C15-0050 - Rippiristit kultaa - C15-0050 - 1
GoldStar korut
65,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Valkokultainen risti C15-0055w - Rippiristit kultaa - C15-0055W - 1
GoldStar korut
69,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kultainen rippiristi C16-0050 - Rippiristit kultaa - C16-0050 - 1
GoldStar korut
129,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Timanttiristi valkokultaa - Rippiristit kultaa - C3-1255W - 1
GoldStar korut
695,00 €
tai alk. 27 € /kk
Heti varastosta
Kultainen risti timanteilla C80-1251 - Rippiristit kultaa - C80-1251 - 1
GoldStar korut
330,00 €
tai alk. 14 € /kk
Heti varastosta
Timanttiristi C80-1255W - Rippiristit kultaa - C80-1255W - 1
GoldStar korut
329,00 €
tai alk. 14 € /kk
Heti varastosta
Timanttiriipus C81-1251 - Rippiristit kultaa - C81-1251 - 1
GoldStar korut
530,00 €
tai alk. 22 € /kk
Heti varastosta
Risti timanteilla GS3280 - Rippiristit kultaa - GS3280 - 1
ALE -30%
GoldStar korut
138,00 €198,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Ristiriipus K140-31 - Rippiristit kultaa - K140-31 - 1
ALE -40%
118,00 €198,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Risti pyöristetyillä reunoilla - Rippiristit kultaa - K140-903 - 1
129,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Valkokultainen risti mustilla zirkoneilla OP47 - Rippiristit kultaa - OP47 - 1
ALE -41%
GoldStar korut
41,00 €69,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Timanttiristi - Rippiristit kultaa - P0063RWD - 1
GoldStar korut
690,00 €
tai alk. 27 € /kk
Heti varastosta
Timanttiristi - Rippiristit kultaa - P0108XWD - 1
GoldStar korut
395,00 €
tai alk. 17 € /kk
Heti varastosta
Kultainen ristiriipus - Rippiristit kultaa - SA703000000 - 1
Uutuustuote
89,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Hopeinen rippiristi 5006-00-000 - Rippiristit hopeaa - 500600000 - 1
Saurum
52,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Hopeinen risti kirkkailla zirkoneilla C10058 - Rippiristit hopeaa - C10058 - 1
SilverStar korut
58,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Risti pinkeillä zirkoneilla C10276P - Rippiristit hopeaa - C10276P - 2
SilverStar korut
48,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi hopea sileä C10095 - Rippiristit hopeaa - C10095 - 1
SilverStar korut
39,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kalevala koru Filigraanristi - Kalevala koru ristit - 220755445 - 1
Kalevala Koru uutuudet
119,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kalevala Koru Väinö ristiriipus, pronssi - Miesten korut - 326632045 - 1
Kalevala Koru
alk. 49,00 €
tai alk. 9 € /kk
Useita vaihtoehtoja
Kalevala Koru Onnenristi - Kalevala Koru Ristit - 226914045 - 1
Kalevala Koru
59,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Kalevala koru Ilonristi - Kalevala Korut Uutuudet - 226998045 - 1
Kalevala Koru uutuudet
70,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Hopeinen rippiristi kullan värisellä ristikuviolla - Rippiristit hopeaa - 507900000 - 1
62,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Thomas Sabo kaulakoru KE1653-051-14-L45v - Thomas Sabo Sterling Silver kaulakorut - KE1653-051-14-L45V - 1
Thomas Sabo keräilykorut
89,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote tilattavissa
Rippiristi zirkonilla 502030000 - Rippiristit hopeaa - 502030000 - 1
73,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote tilattavissa
Hopeinen risti 500800000.jpg - Rippiristit hopeaa - 500800000 - 1
ALE -23%
Saurum
40,00 €52,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Lumoava Polku ristiriipus 501000 - Lumoava kaulakorut ja riipukset - 501000000 - 1
Lumoava korut
89,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Lumoava Polku ristiriipus 501096 - Lumoava Polku - 501096000 - 1
Lumoava korut
89,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Hopeinen risti 5077 00 000 - Rippiristit hopeaa - 507700000 - 1
42,00 €
tai alk. 9 € /kk
Tuote tilattavissa
Lumoava korut Lumikki ristiriipus 5642 30 - Lumoava Lumikki - 564230000 - 1
Lumoava korut
59,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Hopeinen rippiristi poikkiraidalla - Rippiristit hopeaa - 501200000 - 1
52,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Hopeinen rippiristi taotulla pinnalla - Rippiristit hopeaa - 502300000 - 1
52,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Ristiriipus hopeaa 503400000 - Rippiristit hopeaa - 503400000 - 1
47,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rippiristi hopeaa C10067 - Rippiristit hopeaa - C10067 - 1
SilverStar korut
47,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Hopeinen rippiristi taotulla pinnalla - Rippiristit hopeaa - 506300000 - 1
42,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Siro, hopeinen rippiristi - Rippilahjat - ARR1 - 1
42,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Hopeinen risti C10053 - Rippiristit hopeaa - C10053K - 1
SilverStar korut
42,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta