Nomination irtopalat

Nomination palat saapuivat verkkokauppamme valikoimiimme!

Kultatähden verkkokauppa on toiminut Nominationin valtuutettuna jälleenmyyjänä jo pitkään valmiskorujen osalta, nyt valikoimamme laajentui koskemaan myös yksittäisiä paloja.
Vielä tässä vaiheessa kaikki palat eivät ole verkkokauppamme saldoilla, joten vaikka palan saatavuutena olisi "tilattavissa" saattaa pala löytyä silti myymälöidemme varastosta, jolloi saamme palan lähtemään 1-4 arkipäivässä.

Tuhansien palojen valikoimasta voi jokainen löytää itseään kuvastavan palan

Nomination palat mahdollistavat käyttäjänsä arvojen, tunteiden, persoonallisuuden ja salaisuuksien ilmaisemisen.
Nominationin tuhansien palojen valikoimasta jokainen löytää varmasti palan oman viestin välittämiseksi.
Paloista löytyy muun muassa kirjaimia ja numeroita, symboleita, paikkoja ja lippuja sekä kivipaloja.

Palojen koot

Nomination paloja on saatavana useita leveyksiä, leveyksistä käytetään nimityksiä; Classic, Big, Smarty, ja Tiny
Classic on näistä ehdottomasti suosituin ja palavalikoima kaikkein laajin.

Nomination materiaalit

Nomination palojen valmistuksessa käytetään korkealaatuista terästä, 18 karaatin kultaa sekä sterling hopeaa
Palojen kivinä käytetään zirkoneita, timantteja, Swarovskin kristalleja, jalokiviä sekä korukiviä.

Palojen liittäminen

Nomination paloista koottujen rannekorujen päivittäminen uusilla paloilla on helppoa.
Palat kiinnittyvät toisiinsa jousimekanismin avulla.

Nominationin omat kotisivut löydät osoitteesta www.nomination.com

Katso myös Nomination valmiskoruja klikkaamalla tästä

EUR
849 tuotetta
Järjestys:
Nomination pala You and me puzzle 030166-71 - Nomination combosable classic - 030166-71 - 1
Uusi
Nomination irtopalat

Nomination pala You and me puzzle 030166-71

Nomination pala You and me puzzle 030166-71 Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 030166-71
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 330101-72 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala amerikkalainen jalkapallo 330101-72

Nomination pala Amerikkalainen jalkapallo 330101-72 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 330101-72
(0)
23,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 430305-43 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala apila 430305-43

Nomination pala Rosegold apila 430305-43 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 430305-43
(0)
49,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala aurinkolasit 330202-48 - Composable Classic - 330202-48 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala aurinkolasit 330202-48

Nomination pala aurinkolasit 330202-48 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330202-48
(0)
23,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Nomination pala auto 330101-33 - Composable Classic - 330101-33 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala auto 330101-33

Nomination pala auto 330101-33 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 330101-33
(0)
23,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala avain - Composable Classic - 330304-48 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala avain

Nomination pala Avain 330304-48 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 330304-48
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 331812-10 - 1
Nomination pala - Composable Classic - 331812-10 - 2
Nomination irtopalat

Nomination pala charm cz pisara 331812-10

Nomination pala Pisara charm 331812-10 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 331812-10
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 331812-11 - 1
Nomination pala - Composable Classic - 331812-11 - 2
Nomination irtopalat

Nomination pala charm cz suorakulmio 331812-11

Nomination pala suorakulmio cz charm 331812-11 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 331812-11
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 331812-14 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala charm cz sydän 331812-14

Nomination pala suorakulmio Cz sydän charm 331812-14 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination...
Tuotekoodi: 331812-14
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 331812-15 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala charm cz sydän 331812-15

Nomination pala suorakulmio cz sydän charm 331812-15 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination...
Tuotekoodi: 331812-15
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala charm elämänpuu 331800-27 - Composable Classic - 331800-27 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala charm elämänpuu 331800-27

Nomination pala Elämänpuu charm 331800-27 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 331800-27
(0)
49,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 331800-33 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala charm enkeli 331800-33

Nomination pala Enkeli charm 331800-33 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 331800-33
(0)
49,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 331800-29 - 1
Ale -29%
Nomination irtopalat

Nomination pala charm poika 331800-29

Nomination pala Poika charm 331800-29 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 331800-29
(0)
35,00 €Ovh. 49,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala charm star 331801-16 - Nomination combosable classic - 331801-16 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala charm star 331801-16

Tuotekoodi: 331801-16
(0)
35,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 331800-28 - 1
Ale -29%
Nomination irtopalat

Nomination pala charm tyttö 331800-28

Nomination pala Tyttö charm 331800-28 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 331800-28
(0)
35,00 €Ovh. 49,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala double mom with flower - Composable Classic - 330734-20 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala double mom with flower

Nomination pala Double mom with flower 330734-20 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 330734-20
(0)
45,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 331800-35 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala enkelin siipi 331800-35

Nomination pala Enkelin siipi charm 331800-35 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 331800-35
(0)
49,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala kukka 030220-17 - Composable Classic - 030220-17 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala fuksia kukka 030220-17

Nomination pala Fuksian värinen kukka 030220-17 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 030220-17
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala syd=C3=A4n 030220-09 - Ystävänpäivä - 030220-09 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala fuksia sydän 030220-09

Nomination pala Fuksia glitterisydän 030220-09 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 030220-09
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala kaksi syd=C3=A4nt=C3=A4 030220-13 - Ystävänpäivä - 030220-13 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala fuksia tuplasydän 030220-13

Nomination pala Fuksian väriset glitterisydämet 030220-13 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987....
Tuotekoodi: 030220-13
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination Pala halaus 030284-49 - Composable Classic - 030284-49 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala halaus 030284-49

Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 030284-49
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala hevosenkenk=C3=A4 030149-53 - Composable Classic - 030149-53 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala hevosenkenkä 030149-53

Nomination Hevosenkenkä 030149-53 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 030149-53
(0)
29,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Hevosenkenk=C3=A4 - SilverShine 330202-08 - Composable Classic - 330202-08 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala hevosenkenkä 330202-08

Nomianation SilverShine pala Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 330202-08
(0)
23,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala hopeinen syd=C3=A4nlaatta My Angel - Composable Classic - 330101-14 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala hopeinen My Angel sydänlaatta 330101-14

Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 330101-14
(0)
23,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala hopeinen risti zirkoneilla - Composable Classic - 331800-04 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala hopeinen risti 331800-04

Zirkonein koristettu roikkuva risti Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 331800-04
(1)
49,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala hopeinen siipi zirkoneilla - Composable Classic - 331800-06 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala hopeinen siipi 331800-06

Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 331800-06
(0)
49,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala hopeinen syd=C3=A4n zirkoneilla - Ystävänpäivä - 331800-01 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala hopeinen sydän 331800-01

Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 331800-01
(0)
49,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala hopeinen t=C3=A4hti zirkoneilla - Composable Classic - 331800-05 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala hopeinen tähti 331800-05

Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 331800-05
(0)
49,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala hopeinen =C3=A4=C3=A4rett=C3=B6m=C3=A4n merkki zirkone=
illa - Composable Classic - 331800-10 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala hopeinen äärettömän merkki 331800-10

Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 331800-10
(0)
49,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala hopeiset kukat - Composable Classic - 330101-73 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala hopeiset kukat

Nomination pala Hopeiset kukat 330101-73 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 330101-73
(0)
23,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala hymy 330109-57 - Composable Classic - 330109-57 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala hymy 330109-57

Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 330109-57
(0)
27,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala  030285-05 - Composable Classic - 030285-05 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala kakku ja kynttilä 030285-05

Nomination pala kakku ja kynttilä 030285-05 Koko: Classic Materiaali: kirurginteräs, 18karaatin kulta ja emali Takuu: 24kk
Tuotekoodi: 030285-05
(0)
35,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Nomination pala - Composable Classic - 330101-67 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala kenkä 330101-67

Nomination pala Kenkä 330101-67 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330101-67
(0)
23,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala kissa 330109-53 - Composable Classic - 330109-53 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala kissa 330109-53

Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 330109-53
(0)
27,00 €
Heti varastosta (Uimola myymälä, Ideapark Seinäjoki)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala kitara rock - Composable Classic - 030117-10 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala kitara rock

Nomination pala Kitara rock 030117-10 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030117-10
(0)
29,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala kivisyd=C3=A4n cz lila 030610-001 - Composable Classic - 030610-001 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala kivisydän cz lila 030610-001

Nomination pala kivisydän cz lila 030610-001 Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 030610-001
(0)
45,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala kivisyd=C3=A4n cz valkoinen 030610-010 - Composable Classic - 030610-010 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala kivisydän cz valkoinen 030610-010

Nomination pala kivisydän cz valkoinen 030610-010 Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 030610-010
(0)
45,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Nomination pala - Composable Classic - 330101-70 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala koripallo 330101-70

Nomination pala 330101-70 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 330101-70
(0)
23,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala kruunu 030220-21 - Composable Classic - 030220-21 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala kruunu 030220-21

Nomination pala Kirkas glitterikruunu 030220-21 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 030220-21
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala kukka - Composable Classic - 330321-14 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala kukka

Nomination pala Kukka 330321-14 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 330321-14
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala kukka ja syd=C3=A4met 330101-74 - Composable Classic - 330101-74 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala kukka ja sydämet 330101-74

Nomination pala Sydän ja kukat 330101-74 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 330101-74
(0)
23,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala kultainen siipi - Composable Classic - 031800-06 - 2
Nomination irtopalat

Nomination pala kultainen siipi

Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 031800-06
(0)
149,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Nomination pala kultainen =C3=A4=C3=A4rett=C3=B6m=C3=A4n merkki - Composable Classic - 031800-10 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala kultainen äärettömän merkki

Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 031800-10
(0)
149,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Nomination pala laukku ja kukka 030272-94 - Composable Classic - 030272-94 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala laukku ja kukka 030272-94

Nomination pala laukku ja kukka 030272-94 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030272-94
(0)
35,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 330101-71 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala lentopallo 330101-71

Nomination pala Lentopallo 330101-71 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330101-71
(0)
23,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 330101-69 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala moottoripyörä 330101-69

Nomination pala Moottoripyörä 330101-69 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330101-69
(0)
23,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala syd=C3=A4n 030220-10 - Composable Classic - 030220-10 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala musta sydän 030220-10

Nomination pala Musta glitterisydän 030220-10 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 030220-10
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala kaksi syd=C3=A4nt=C3=A4 030220-14 - Ystävänpäivä - 030220-14 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala musta tuplasydän 030220-14

Nomination pala Mustat glitterisydämet 030220-14 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 030220-14
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala t=C3=A4hti 030220-20 - Composable Classic - 030220-20 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala musta tähti 030220-20

Nomination pala Musta glitteritähti 030220-20 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 030220-20
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala apila 030220-18 - Composable Classic - 030220-18 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala neliapila 030220-18

Nomination pala Glitteri neliapila 030220-18 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 030220-18
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 331800-30 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala neliapila 331800-30

Nomination pala Neliapila charm 331800-30 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 331800-30
(0)
49,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 331800-31 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala neliapila 331800-31

Nomination pala Neliapila charm 331800-31 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 331800-31
(0)
49,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 330510-47 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala onyx 330510-47

Nomination pala Raidallinen onyx 330510-46 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330510-47
(0)
23,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala perhonen pinkki-valkoinen - Composable Classic - 330321-09 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala perhonen 330321-09

Nomination pala Sudenkorento 330321-09 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 330321-09
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala perhonen 331800-16 - Composable Classic - 331800-16 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala perhonen 331800-16

Nomination pala perhonen 331800-16 Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 331800-16
(0)
49,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 330101-66 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala piikkilanka 330101-66

Nomination pala Piikkilanka 330101-66 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330101-66
(0)
23,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala pinkki kukka ja perhonen - Luonto - 331814-02 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala pinkki kukka ja perhonen 331814-02

Nomination pala Pinkki kukka ja sydän 331814-02 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 331814-02
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala pinkki kukka ja syd=C3=A4n - Composable Classic - 331814-01 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala pinkki kukka ja sydän

Nomination pala Pinkki kukka ja sydän 331814-01 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 331814-01
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä