
Nomination irtopalat
Nomination palat saapuivat verkkokauppamme valikoimiimme!
Kultatähden verkkokauppa on toiminut Nominationin valtuutettuna jälleenmyyjänä jo pitkään valmiskorujen osalta, nyt valikoimamme laajentui koskemaan myös yksittäisiä paloja.
Vielä tässä vaiheessa kaikki palat eivät ole verkkokauppamme saldoilla, joten vaikka palan saatavuutena olisi "tilattavissa" saattaa pala löytyä silti myymälöidemme varastosta, jolloi saamme palan lähtemään 1-4 arkipäivässä.
Tuhansien palojen valikoimasta voi jokainen löytää itseään kuvastavan palan
Nomination palat mahdollistavat käyttäjänsä arvojen, tunteiden, persoonallisuuden ja salaisuuksien ilmaisemisen.
Nominationin tuhansien palojen valikoimasta jokainen löytää varmasti palan oman viestin välittämiseksi.
Paloista löytyy muun muassa kirjaimia ja numeroita, symboleita, paikkoja ja lippuja sekä kivipaloja.
Palojen koot
Nomination paloja on saatavana useita leveyksiä, leveyksistä käytetään nimityksiä; Classic, Big, Smarty, ja Tiny
Classic on näistä ehdottomasti suosituin ja palavalikoima kaikkein laajin.
Nomination materiaalit
Nomination palojen valmistuksessa käytetään korkealaatuista terästä, 18 karaatin kultaa sekä sterling hopeaa
Palojen kivinä käytetään zirkoneita, timantteja, Swarovskin kristalleja, jalokiviä sekä korukiviä.
Palojen liittäminen
Nomination paloista koottujen rannekorujen päivittäminen uusilla paloilla on helppoa.
Palat kiinnittyvät toisiinsa jousimekanismin avulla.
Nominationin omat kotisivut löydät osoitteesta www.nomination.com


Nomination Sateenkaari cz 330323-01


Nomination Siivet ja timanttileikattu sydän

Nomination Silver Glitter Heart 430202-42

Nomination Silver Ovaali Rosa Opaali 330507-38
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää

Nomination Silver Shine Kanadan lippu 330207-37

Nomination Silver Shine Rakkauden koti 330208-54

Nomination Silver Shine Sydän 330106-01

Nomination Silver Shine pala Enkeli 330311-15

Nomination Silver Sydän Ametisti 330508-35

Nomination Silver Sydän Musta Agaatti

Nomination Silver Sydän Peridootti 330508-36

Nomination Silver Sydän Rosa Opaali 330508-38

Nomination Silver Tupla Enkelinsiipi 330780-01

Nomination Silver Tupla Neliapila Irto 330780-05

Nomination SilverShine Cheers 330208-07

Nomination SilverShine Love 330208-06

Nomination SilverShine häämatka 330208-02
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää

Nomination Suomi sydän 330209-02

Nomination Sydän koholla ja zirkoni 630301-02


Nomination Sydän tim.leikattu 030149-63

Nomination Take a Hike 430111-20


Nomination Tanssikengät Pink 030285-76

Nomination Tassu timanttileikattu 030149-44


Nomination Timanttitähdet 030149-65

Nomination Tower Bridge 330105-10

Nomination Tupla Bella la Vita Rose 430710-02
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää

Nomination Tupla Enkeli Rose 430710-10

Nomination Tupla Happy Birthday
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää

Nomination Tupla I Love You Rose 430710-04

Nomination Tupla Kaiverruslaatta

Nomination Tupla Mum 330734-18


Nomination Tuplasydän 030149-64

Nomination Tuulimylly Hollanti 330105-21

Nomination Tuuliruusu 030149-61

Nomination Tähti koholla ja zirkoni 630301-01

Nomination Valkoinen tuplasydän 030283-27

Nomination Vapauden patsas 330105-35

Nomination Venetsia 330209-56


Nomination Vihreä-Kirkas sydän 330322-10

Nomination Violetti kivi 330604-001

Nomination Voimistelu 430111-30

Nomination Volkswagen bussi 030285-67
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää

Nomination WHITE MOTHER OF PEAR 030521-02

Nomination Wife

Nomination You and Me story 330111-31

Nomination aloitusranneke Risti

Nomination classic 330105-11 Rialto bridge

Nomination classic 330105-14 Florence Duomo Italy


Nomination horoskooppi Oinas 030165-01

Nomination hyppäävä Kuolaimet 030149-31

Nomination jalanjälki poika 330281-11

Nomination kivipala 030612-038

Nomination kivipala 2-tone stone blue-green

Nomination kivipala 2-tone stone blue-red

Nomination musta sydän 330204-38

Nomination pala - 9K Rose kirkas kukka 430317-03

Nomination pala - 9K Rose kukka 430317-04
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää

Nomination pala - 9K Rose kukka sini-keltainen 430317-02
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
