Nomination irtopalat

Nomination palat saapuivat verkkokauppamme valikoimiimme!

Kultatähden verkkokauppa on toiminut Nominationin valtuutettuna jälleenmyyjänä jo pitkään valmiskorujen osalta, nyt valikoimamme laajentui koskemaan myös yksittäisiä paloja.
Vielä tässä vaiheessa kaikki palat eivät ole verkkokauppamme saldoilla, joten vaikka palan saatavuutena olisi "tilattavissa" saattaa pala löytyä silti myymälöidemme varastosta, jolloi saamme palan lähtemään 1-4 arkipäivässä.

Tuhansien palojen valikoimasta voi jokainen löytää itseään kuvastavan palan

Nomination palat mahdollistavat käyttäjänsä arvojen, tunteiden, persoonallisuuden ja salaisuuksien ilmaisemisen.
Nominationin tuhansien palojen valikoimasta jokainen löytää varmasti palan oman viestin välittämiseksi.
Paloista löytyy muun muassa kirjaimia ja numeroita, symboleita, paikkoja ja lippuja sekä kivipaloja.

Palojen koot

Nomination paloja on saatavana useita leveyksiä, leveyksistä käytetään nimityksiä; Classic, Big, Smarty, ja Tiny
Classic on näistä ehdottomasti suosituin ja palavalikoima kaikkein laajin.

Nomination materiaalit

Nomination palojen valmistuksessa käytetään korkealaatuista terästä, 18 karaatin kultaa sekä sterling hopeaa
Palojen kivinä käytetään zirkoneita, timantteja, Swarovskin kristalleja, jalokiviä sekä korukiviä.

Palojen liittäminen

Nomination paloista koottujen rannekorujen päivittäminen uusilla paloilla on helppoa.
Palat kiinnittyvät toisiinsa jousimekanismin avulla.

Nominationin omat kotisivut löydät osoitteesta www.nomination.com

Katso myös Nomination valmiskoruja klikkaamalla tästä

EUR
851 tuotetta
Järjestys:
Nomination pala 030166-35 - Composable Classic - 030166-35 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Elämänpuu 030166-35

Nomination pala Elämänpuu 030116-35 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 030166-35
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala 030149-46 - Composable Classic - 030149-46 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Enkeli 030149-46

Nomination pala Enkeli 030149-51 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 030149-46
(0)
29,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala 030207-52 - Ystävänpäivä - 030207-55 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Enkeli sydän 030207-52

Nomination pala Enkelisydän 030207-52 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 030207-55
(0)
35,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala espanjan lippu 330207_22 - Composable Classic - 330207-22 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Espanjan lippu 330207-22

Nomination pala Espanjan lippu 330207-22 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330207-22
(0)
23,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Eye 330304-43 - Composable Classic - 330304-43 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Eye 330304-42

Nomination pala Eye Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 330304-43
(0)
35,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Family red heart - Composable Classic - 030289-07 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Family red heart

Nomination pala Family red heart 030289-07 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030289-07
(0)
45,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination Fuchsia 330734-18 - Composable Classic - 330607-030 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Fasettihiottu Fuchsia 330607-030

Nomination pala Fasettihiottu Fuchsia 330607-030 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 330607-030
(0)
30,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Fasettihiottu Kirkas 330607-010 - Composable Classic - 330607-010 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Fasettihiottu Kirkas 330607-010

Nomination pala Fasettihiottu Kirkas 330607-010 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 330607-010
(0)
30,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Musta 330607-011 - Composable Classic - 330607-011 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Fasettihiottu Musta 330607-011

Nomination pala Fasettihiottu Musta 330607-011 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 330607-011
(0)
30,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Pink 330607-003 - Composable Classic - 330607-003 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Fasettihiottu Pink 330607-003

Nomination pala Fasettihiottu Pink 330607-003 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 330607-003
(0)
30,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Punainen 330607-005 - Composable Classic - 330607-005 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Fasettihiottu Punainen 330607-005

Nomination pala Fasettihiottu Punainen 330607-005 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 330607-005
(0)
30,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Sininen 330607-007 - Composable Classic - 330607-007 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Fasettihiottu Sininen 330607-007

Nomination pala Fasettihiottu Sininen 330607-007 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 330607-007
(0)
30,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Vihreä 330607-027 - Composable Classic - 330607-027 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Fasettihiottu Smaragdin vihreö 330607-007

Nomination pala Fasettihiottu Smaragdin vihreö 330607-007 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330607-027
(0)
30,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Vaalean sininen 330607-0 - Composable Classic - 330607-006 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Fasettihiottu Vaalean sininen 330607-006

Nomination pala Fasettihiottu Vaalean sininen 330607-006 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330607-006
(0)
30,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Violetti 330607-001 - Composable Classic - 330607-001 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Fasettihiottu Violetti 330607-001

Nomination pala Fasettihiottu Violetti 330607-001 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 330607-001
(0)
30,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomanition pala Onyx Flower Musta - Nomination combosable classic - 430510-01 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Flower Onyx musta 430510-01

Nomination pala Onyx Flower Musta 430510-01 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 430510-01
(0)
45,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Flower Onyx valkoinen - Nomination combosable classic - 430510-02 - 1
Ale -22%
Nomination irtopalat

Nomination pala Flower Onyx valkoinen 430510-02

Nomination pala Onyx Flower Valkoinen 430510-02 Koru kertoo tarinan. Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 430510-02
(0)
35,00 €Ovh. 45,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination Forever hands - Composable Classic - 430111-12 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Forever hands 430111-12

Nomination Forever hands pala 430111-12 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 430111-12
(0)
32,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Friends Yst=C3=A4v=C3=A4t 030289-08 - Composable Classic - 030289-08 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Friends Ystävät 030289-08

Nomination pala Friends Ystävät 030289-08 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030289-08
(0)
45,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination Pala Fuchsia heart 030283-24 - Composable Classic - 030283-24 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Fuchsia heart

Nomination pala Fuchsia heart 030283-24 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030283-24
(0)
35,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala Glitter 15  030224-07 - Nomination combosable classic - 030224-07 - 1
Nomination pala Glitter 15  030224-07 - Nomination combosable classic - 030224-07 - 2
Nomination irtopalat

Nomination pala Glitter 15 030224-07

Nomination pala Glitter 15 030224-07 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 030224-07
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala glitter 18 030224-01 - Nomination combosable classic - 030224-01 - 1
Nomination pala glitter 18 030224-01 - Nomination combosable classic - 030224-01 - 2
Uusi
Nomination irtopalat

Nomination pala Glitter 18 030224-02

Nomination pala Glitter 18 Koru kertoo tarinanNomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030224-01
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Glitter 21 030224-02 - Nomination combosable classic - 030224-02 - 1
Nomination pala Glitter 21 030224-02 - Nomination combosable classic - 030224-02 - 2
Nomination irtopalat

Nomination pala Glitter 21 030224-02

Nomination pala Glitter 21 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030224-02
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Glitter 30 030224-03 - Nomination combosable classic - 030224-03 - 1
Nomination pala Glitter 30 030224-03 ranteessa - Nomination combosable classic - 030224-03 - 2
Uusi
Nomination irtopalat

Nomination pala Glitter 30 030224-03

Nomination pala Glitter 30 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030224-03
(0)
39,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala Glitter 40  030224-03 - Nomination combosable classic - 030224-04 - 1
Nomination pala Glitter 40  030224-03 - Nomination combosable classic - 030224-04 - 2
Uusi
Nomination irtopalat

Nomination pala Glitter 40 030224-03

Nomination pala Glitter 40 Koru kertoo tarinanNomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030224-04
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Glitter Sydän 030224-09 - Nomination combosable classic - 030224-09 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Glitter Sydän 030224-09

Nomination pala Glitteri sydän 030224-09 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 030224-09
(0)
39,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Glitter Sydän rusetti - Ystävänpäivä - 030224-11 - 1
Nomination pala Glitter Sydän rusetti - Ystävänpäivä - 030224-11 - 2
Uusi
Nomination irtopalat

Nomination pala Glitter Sydän rusetti 030224-11

Nomination pala Glitteri sydän 030224-11 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 030224-11
(0)
39,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination Pala aakkoset 030291-01 - Composable Classic - 030291-01 - 1
Nomination Pala A - Composable Classic - 030291-01 - 2
Nomination irtopalat

Nomination pala Glitter aakkoset (A) 030291-01

Nomination pala Glitter aakkoset A-kirjain 030291-01 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 030291-01
(0)
39,00 €
Useita vaihtoehtoja
Nomination pala kenk=C3=A4 030224-05 - Composable Classic - 030224-05 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Glitter tennari 030224-05

Nomination pala Glitteri lenkkari 030224-05 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 030224-05
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Green flover  - Nomination combosable classic - 630302-12 - 1
Nomination pala Green flover  - Nomination combosable classic - 630302-12 - 2
Uusi
Nomination irtopalat

Nomination pala Green clover cz 630302-12

Nomination pala Green clover cz 630302-12 Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 630302-12
(0)
45,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Hammaslääkäri 030166-16 - Nomination - 030166-16 - 1
Uusi
Nomination irtopalat

Nomination pala Hammaslääkäri 030166-16

Nomination pala Hammaslääkäri 030166-16 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030166-16
(0)
39,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Happy mothers day - Composable Classic - 030166-36 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Happy mothers day

Nomination pala 030166-36 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 030166-36
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Heart flowers 330111-28 - Composable Classic - 330111-28 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Heart flowers 330111-28

Nomination pala Heart flowers 330111-28 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 330111-28
(0)
27,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination Heart LOVE - Composable Classic - 430202-14 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Heart love 430202-14

Nomination pala Heart 430202-14 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 430202-14
(0)
29,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala t=C3=A4hti 030220-19 - Composable Classic - 030220-19 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Hopeatähti 030220-19

Nomination pala Kirkas/hopea glitteritähti 030220-19 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination...
Tuotekoodi: 030220-19
(0)
35,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination Hug me 430111-10 - Composable Classic - 430111-10 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Hug Me 430111-10

Nomination Hug me pala 430111-10 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 430111-10
(0)
32,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomi pala Huulipuna ja kukat 030272-96 - Composable Classic - 030272-96 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Huulipuna ja kukat 030272-96

Nomination pala Huulipuna ja kukat 030272-96 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030272-96
(0)
35,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala Hyvää Pääsiäistä 030166- - Nomination - 030166-32 - 1
Uusi
Nomination irtopalat

Nomination pala Hyvää Pääsiäistä 030166-32

Nomination pala Hyvää Pääsiäistä 030166-32 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030166-32
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala 330209-04 - Nomination combosable classic - 330209-04 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala I Love Estonia 330209-04

Nomination pala I Love Estonia 330209-04 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330209-04
(0)
23,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala I Love Family 8033497568304 - Nomination combosable classic - 030166-69 - 1
Uusi
Nomination irtopalat

Nomination pala I Love Family

Nomination pala I Love Family Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030166-69
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala I love family 330102-34 - Nomination combosable classic - 330102-34 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala I love family 330102-34

Koru kertoo tarinan: suunnittele, valitse ja kokoa!
Tuotekoodi: 330102-34
(0)
27,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination Pala I love you 030284-52 - Ystävänpäivä - 030284-52 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala I love you 030284-52

Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 030284-52
(0)
39,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination Pala I love you - Ystävänpäivä - 030284-55 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala I love you 030284-55

Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 030284-55
(0)
39,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination Infinite Rope - Composable Classic - 430106-24 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Infinite Rope 430106-24

Nomination Infinite rope pala 430106-24 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 430106-24
(0)
49,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Infinity 330101-21 - Ystävänpäivä - 330101-21 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Infinity 330101-21

Nomination pala Infinity 330101-21 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330101-21
(0)
23,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination Infinity Red heart - Composable Classic - 430202-12 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Infinity Red heart 430202-12

Nomination Infinity red heart pala 430202-12 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 430202-12
(0)
29,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Influencer 030166-07=20 - Composable Classic - 030166-07 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Influencer 030166-07

Nomination pala Influencer 030166-07 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: 030166-07 Sarja: Classic Materiaali: Kirurginteräs, 18K kulta
Tuotekoodi: 030166-07
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Irlannin lippu 330207_06 - Nomination combosable classic - 330207-06 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Irlannin lippu 330207-06

Nomination pala Irlannin lippu 330207-06 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330207-06
(0)
23,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Islannin lippu 330207_11 - Composable Classic - 330207-11 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Islannin lippu 330207-11

Nomination pala Islannin lippu 330207-11 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330207-11
(0)
23,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Iso-Britannian lippu 330207-04 - Nomination combosable classic - 330207-04 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Iso-Britannian lippu 330207-04

Nomination pala Iso-Britannian lippu 330207-04 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 330207-04
(0)
23,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala It=C3=A4vallan lippu 330207_18 - Composable Classic - 330207-18 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Itävallan lippu 330207-18

Nomination pala Itävallan lippu 330207-18 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330207-18
(0)
23,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Jalat Tyttö 330204-31 - Composable Classic - 330204-31 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Jalat Tyttö 330204-31

Nomination pala Jalat tyttö 330204-31 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330204-31
(0)
23,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination SilveShine pala - Jalkapallo 330202-13 - Composable Classic - 330202-13 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Jalkapallo 330202-13

Nomianation SilverShine pala Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 330202-13
(0)
23,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - Composable Classic - 430111-19 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Joulupala 430111-19

Nomination pala Rosegold syntymä 430111-19 Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli...
Tuotekoodi: 430111-19
(0)
32,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Journalisti 030166-06 - Nomination - 030166-06 - 1
Uusi
Nomination irtopalat

Nomination pala Journalisti 030166-06

Nomination pala Journalisti 030166-06 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030166-06
(0)
39,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala Kenka 030149-49 - Composable Classic - 030149-49 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Kenkä 030149-49

030149-51 Nomination Kenkä tim.leikattu Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi...
Tuotekoodi: 030149-49
(0)
29,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala Cat face - Composable Classic - 030162-53 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Kissan naama 030162-53

Nomination pala Kissan naama 030162-53 Hymyilevä kissa nomination pala osaksi kokoelmaasi! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna...
Tuotekoodi: 030162-53
(0)
29,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä