Äitienpäivälahjaideat

Äiti ansaitsee vain parasta

Toukokuun toinen sunnuntai lähestyy, ja siellä se yksi tärkeimmistä ja rakkaimmista päivistä – Äitienpäivä. Tiesitkö muuten, että Äitienpäivää juhlitaan tänä vuonna 103. kerran? Lippujen liehuessa saloissa juhlitaan äitejä ympäri Suomen. Äiti saa kenties aamiaista sänkyyn tarjoiltuna, itse poimittuja valkovuokkoja ja lasten omin pienin kätösin askarreltuja ihania äitienpäiväkortteja.

Äidit ja äidinmieleiset ovat todellakin päivänsä ansainneet. Äitienpäivähän voisi olla vaikka joka päivä. Mutta jos se ei ole käytännössä mahdollista, niin olisi edes jokin asia, joka muistuttaisi äitiä siitä, kuinka kiitollisia olemme hänen olemassaolostaan ja huolenpidostaan. Mikäpä olisi ihanampaa kuin katsoa herkkää ja kaunista rannekorua kädessä, jotka rakkaat lapsoset ovat äidilleen valinneet? Tai hopeinen medaljonki -riipus kaulassa, jonka sisällä on valokuvat elämänsä rakkaimmista ihmisistä? Aina mukana ja lähellä sydäntä –myös konkreettisesti. Tai aina kun äiti kiireen keskellä vilkaisee rannekelloa huolehtiessaan lapsukaisia harrastuksiinsa, hän pysähtyy ja muistaa kuinka ”ajattoman” kauniin lahjan hän sai kiitoksena äitinä olemisesta?

Entäpä jos kerrankin yllättäisi vaimon ja ostaisi hänelle häikäisevän timanttisormuksen? Onhan hän ollut lastemme tuki ja turva jo vuosien ajan. Jokainen äiti on ainutlaatuinen ja meidän valikoimastamme löytyy varmasti jokaiselle äidille mieluinen lahja, joka muistuttaa rakkaudestamme vuosien, vuosikymmentenkin, päähän.

Muista Äitiä 11.5.2025

EUR
144 tuotetta
Järjestys:
Kultainen Sydän riipus 8mm 45 cm ankuriketju - Ystävänpäivä - K10025 - 1
Kultainen Sydän riipus 8mm 45 cm ankuriketju - Ystävänpäivä - K10025 - 2
GoldStar korut

Kultainen Sydän riipus 8mm 45 cm ankuriketju

Kultainen sydän riipus 8mm 45 cm ankkuriketju Siro ja suloinen sydänriipus suopii niin lapsen, kuin aikuisenkin makuun. Kultainen riipus on 8mm leveä ja noin 1,8mm paksu. Kaunis riipus on sopiva...
Tuotekoodi: K10025
(0)
68,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kultainen medaljonki HY300K - Lahjaideat naisille - HY300K - 1
Kultainen medaljonki HY300K - Lahjaideat naisille - HY300K - 2
Kaiverrus 0€!
GoldStar korut

Kultainen medaljonki

Kultainen medaljonki, sileä. Kaunis 14 karaatin Keltakullasta valmistettu perinteinen medaljonki-riipus. Medaljongin sisällä on paikat kahdelle pienelle valokuvalle, Medaljongin kumpaankin kanteen...
Tuotekoodi: HY300K
(0)
890,00 €
Useita vaihtoehtoja
Kultainen syd=C3=A4nriipus K10185PI - Kultaiset riipukset - K10185PI - 1
GoldStar korut

Kultainen riipus pinkillä kivellä

Kultainen sydän riipus pinkillä kivellä 8mm Kultainen sydänriipus vaaleanpunaisella korukivellä. Kulta tuo kauniisti esille vaaleanpunaisen kiven hehkua. Siro riipus sopii niin aikuisille kuin...
Tuotekoodi: K10185PI
(0)
75,00 €
Heti varastosta (Kauhava päävarasto)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kultainen sydän riipus 9mm 42-45 cm kullattu ketju - Kultaiset riipukset - K10026 - 1
Kultainen sydän riipus 9mm 42-45 cm kullattu ketju - Kultaiset riipukset - K10026 - 2
Ale -20%
GoldStar korut

Kultainen sydän riipus 9mm 42-45 cm kullattu ketju

Kultainen Sydän riipus 9mm 45 cm ankkuriketjulla Siro ja suloinen sydänriipus sopii niin lapsen, kuin aikuisenkin makuun. Kultainen riipus on 9mm leveä ja noin 2mm paksu, kaunis riipus on sopiva...
Tuotekoodi: K10026
(0)
55,20 €Ovh. 69,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kultainen syd=C3=A4nriipus kirkkaalla zirkonilla - Ystävänpäivä - K10185KI - 1
GoldStar korut

Kultainen sydänriipus kirkkaalla zirkonilla K10185KI

Kultainen sydän riipus kirkkaalla zirkonilla Kultainen sydänriipus kirkkaalla korukivellä. Siro riipus sopii niin aikuisille kuin lapsille, tai vaikkapa kastekoruksi pienokaiselle. Suloinen...
Tuotekoodi: K10185KI
(0)
75,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Pieni lemmenlukko, kullan värinen - Muut käyttöesineet - SH26-010M - 1
Pieni lemmenlukko, kullan värinen - Muut käyttöesineet - SH26-010M - 2
Ale -44%
Lahjatavarat

LEMMENLUKKO Mini Kulta SH26-010M

LEMMENLUKKO Mini Kulta Heart SH26-010M Sievä, pienempi versio lemmenlukosta. Lukoille löytyy monta käyttökohdetta. Tässä muutama esimerkki: 1. Rakkauden sinetti – elämäsi ensimmäinen lukko...
Tuotekoodi: SH26-010M
(0)
9,95 €Ovh. 17,90 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Pieni lemmenlukko, patinoitu - Muut käyttöesineet - SH26-003M - 1
Ale -44%
Lahjatavarat

LEMMENLUKKO Mini Messinki SH26-003M

LEMMENLUKKO Mini Messinki Heart SH26-003M Sievä, pienempi versio lemmenlukosta. Lukoille löytyy monta käyttökohdetta. Tässä muutama esimerkki: 1. Rakkauden sinetti – elämäsi ensimmäinen...
Tuotekoodi: SH26-003M
(0)
9,95 €Ovh. 17,90 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Pieni lemmenlukko, pinkki - Muut käyttöesineet - SH26-012M - 1
Ale -44%
Lahjatavarat

LEMMENLUKKO Mini Pink SH26-012M

LEMMENLUKKO Mini Pink Heart SH26-012M Sievä, pienempi versio lemmenlukosta. Lukoille löytyy monta käyttökohdetta. Tässä muutama esimerkki: 1. Rakkauden sinetti – elämäsi ensimmäinen lukko ....
Tuotekoodi: SH26-012M
(0)
9,95 €Ovh. 17,90 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Pieni lemmenlukko, valkoinen - Muut käyttöesineet - SH26-011M - 1
Ale -44%
Lahjatavarat

LEMMENLUKKO Mini Valkoinen SH26-011M

LEMMENLUKKO Mini Valkoinen Heart SH26-011M Sievä, pienempi versio lemmenlukosta. Lukoille löytyy monta käyttökohdetta. Tässä muutama esimerkki: 1. Rakkauden sinetti – elämäsi ensimmäinen...
Tuotekoodi: SH26-011M
(0)
9,95 €Ovh. 17,90 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
LadyBox Kellorasia Leopardi 6 kelloa - Lahjaideat naisille - ZE-LEO - 1
Ale -69%
Lahjatavarat

LadyBox Kellolaatikko Leopardi 6 kelloa

LadyBox Kellolaatikko Leopardi 6 kelloa Leopardin sävyinen säilytyslaatikko, esim. rannekellojen ja korujen järjestyksessä pitämiseen. Kaunis samettikankaalla viimeistelty laatikko. Lasikansi...
Tuotekoodi: ZE-LEO
(0)
15,00 €Ovh. 49,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Korulaukku Lola Vihre=C3=A4 matta ZE49ZIE - Korurasiat - ZE49ZIE - 1
Korulaukku Lola Vihre=C3=A4 matta ZE49ZIE - Korurasiat - ZE49ZIE - 2
Lahjatavarat

LadyBox Korulaukku Lola Vihreä matta ZE49IE

Korulaukku LadyBox Lola Vihreä matta ZE49IE Toimiva ja tyylikäs säilytyspaikka. Löytyy erikokoisia lokeroita esim. sormuksille, korvakoruille, kaulakoruille. Rasiassa metallilukko, joten se on...
Tuotekoodi: ZE49ZIE
(0)
59,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Lahjabox 6 TUOKSUVAA RUUSUA - Korurasiat - ZE22 - 1
Lahjabox 6 TUOKSUVAA RUUSUA - Korurasiat - ZE22 - 2
Nettotarjous

Lahjabox 6 TUOKSUVAA RUUSUA

Lahjabox 6 Tuoksuvaa ruusua Korurasia, jossa on 6 tuoksuvaa saippuaruusua. Hienovarainen ja ainutlaatuinen lahja naiselle, täydellinen moniin tilaisuuksiin. Jokainen saippuakukka on huolellisesti...
Tuotekoodi: ZE22
(0)
12,90 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lahjabox Valentines ZE21 - Korurasiat - ZE21 - 1
Lahjabox Valentines ZE21 - Korurasiat - ZE21 - 2
Lahjatavarat

Lahjabox Äitienpäivä ZE21

Lahjabox Äitienpäivä ZE21 Ainutlaatuinen korurasia. Läpinäkyvän kannen alla on yhdeksän punaista ruusua. Laatikossa on ulosvedettävä vetolaatikko kaulakorulle tai rannekorulle. Laatikko...
Tuotekoodi: ZE21
(0)
16,90 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
5172-4597 LEIJONA Naisten rannekello Swiss vaalea taulu - Leijona naisten rannekellot - 5172-4597 - 1
Ale -43%
Leijona kellot

Leijona Swiss naisten rannekello 5172-4597

Leijona Swiss naistenten rannekello Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: 5172-4597 Tuotemerkki: Leijona Tuotesarja: Leijona Swiss Materiaali: Ruostumaton teräs Teräsranneke perhoslukolla Koneisto:...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: 5172-4597
(0)
199,00 €Ovh. 349,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Leijona naisten rannekello 5172-4562 - Leijona naisten rannekellot - 5172-4562 - 1
Ale -40%
Leijona kellot

Leijona naisten rannekello 5172-4562

Leijona naisten rannekello 5172-4562 Tässä naisten kellossa on sininen kellotaulu ja teräksinen runko, jonka leveys on 28,5 mm. Ranneke on leveydeltään 12 mm. Tämän kellon vesitiiviysluokitus...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: 5172-4562
(0)
53,40 €Ovh. 89,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lumoava Hertta riipus 5639 00 Lumova korut - Hopeiset kaulakorut - 563900000 - 1
Lumoava Hertta riipus 5639 00 Lumova korut 1 - Hopeiset kaulakorut - 563900000 - 3
Ale -25%
Lumoava korut

Lumoava Hertta riipus 563900000

Lumoava korut nopeasti ja edullisesti verkkokauppamme laajasta valikoimasta! Lumoava Hertta riipus 5639 00 Lumova korut Miten on, etkö huomaakaan, kuinka onnekas oletkaan Löysit kerran sä oman...
Tuotekoodi: 563900000
(0)
74,25 €Ovh. 99,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lumoava Tuike Kynttil=C3=A4lyhty 399600000 - Joulukuusenkoristeet - 399600000 - 1
Ale -53%
Lumoava korut

Lumoava Tuike Kynttilälyhty 399600000

Lumoava Tuike Kynttilälyhty 399600000 Tuike-kynttilälyhty perustuu vuoden 2019 rakastettuun joulukoristeeseemme. Muotoilija: PauliinaK Tuotetunnus: 399600000 Materiaali: Ruostumaton teräs Koko:...
Tuotekoodi: 399600000
(0)
29,95 €Ovh. 64,00 €
Heti varastosta (Kauhava päävarasto)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
MEDALJONKI HOPEA Ovaali 20 mm - Lahjaideat naisille - SPL-60017 - 1
MEDALJONKI HOPEA Ovaali 20 mm - Lahjaideat naisille - SPL-60017 - 2
SilverStar korut

MEDALJONKI HOPEA Ovaali 20 mm

SPL-60017 hopeinen medaljonki, Ovaali 20 mm Koru joka kantaa muistoa. Medaljongit ovat suosittuja lahjaideoita, ei vähiten niiden ihastuttavan ulkomuodon vaan niiden käytännöllisyyden vuoksi...
Tuotekoodi: SPL-60017
(0)
69,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Maserati Successo Solar kello R8853145512 edest=C3=A4 - Maserati naisten rannekellot - R8853145512 - 1
Maserati Successo Solar kello R8853145512 sivusta - Maserati naisten rannekellot - R8853145512 - 2
Ale -40%
Maserati kellot ja korut

Maserati Successo Solar naisten kello R8853145512

Maserati Successo Solar naisten rannekello R8853145512 Naisten Maserati Successo rannekello, jossa on valosta käyntienergian saava koneisto. Kello toimitetaan tuotemerkin omassa pakkauksessa ja...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: R8853145512
(0)
119,40 €Ovh. 199,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Medaljonki Ovaali kultaa 15 x 12 mm - Lahjaideat naisille - 6-3731 - 1
Medaljonki Ovaali kultaa 15 x 12 mm - Lahjaideat naisille - 6-3731 - 2
GoldStar korut

Medaljonki Ovaali kultaa 15 x 12 mm

Tuotekoodi: 6-3731
(0)
349,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Medaljonki Sydän kultaa 11 x11 mm - Lahjaideat naisille - 6-2947 - 1
Medaljonki Sydän kultaa 11 x11 mm - Lahjaideat naisille - 6-2947 - 2
GoldStar korut

Medaljonki Sydän kultaa 11 x11 mm

Kultainen medaljonki 6-2947 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: 6-2947 Materiaali: 14k keltakulta (585/1000) Koko: n. 11mm x 10mm Sisällä tilaa kahdelle kuvalle.
Tuotekoodi: 6-2947
(0)
259,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
MEDALJONKI HOPEA ovaali 27 mm - Lahjaideat naisille - SPL-50045 - 1
Medaljonki hopea ovaali 27 mm - Lahjaideat naisille - SPL-50045 - 2
SilverStar korut

Medaljonki hopea ovaali 27 mm

Medaljonki hopea ovaali 27 mm SPL50045 Koru joka kantaa muistoa. Medaljongit ovat suosittuja lahjaideoita, ei vähiten niiden ihastuttavan ulkomuodon vaan niiden käytännöllisyyden vuoksi, avautuvan...
Tuotekoodi: SPL-50045
(0)
79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
MEDALJONKI HOPEA Syd=C3=A4n 13mm - Lahjaideat naisille - SPL-00731 - 1
MEDALJONKI HOPEA Syd=C3=A4n 13mm - Lahjaideat naisille - SPL-00731 - 2
SilverStar korut

Medaljonki hopea sydän 13 mm SPL-00731

Medaljonki hopea sydän 13 mm Koru joka kantaa muistoa. Medaljongit ovat suosittuja lahjaideoita, ei vähiten niiden ihastuttavan ulkomuodon vaan niiden käytännöllisyyden vuoksi, avautuvan korun...
Tuotekoodi: SPL-00731
(0)
45,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Hopeinen medaljonki ST569001000 - Lahjaideat naisille - ST569001000 - 1
Hopeinen medaljonki ST569001000 - Lahjaideat naisille - ST569001000 - 2
Ale -60%
Sorea korut

Medaljonki kaulakoru ST569001000

Hopeinen medaljonki kuvioinnilla ja erivärisillä zirkoneilla ST569001000 Kaunis medaljonki jossa reunoilla on kirkkaita zirkoneita ja keskellä olevassa puu kuvioinnissa joukko erivärisiä...
Tuotekoodi: ST569001000
(0)
27,60 €Ovh. 69,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Hopeinen Medaljonki SPL-60173 - Lahjaideat naisille - SPL-60173 - 1
spl-ovaali-20mm-auki_1_4.jpg - Lahjaideat naisille - SPL-60173 - 2
SilverStar korut

Medaljonki ornamenttikuviolla, 20mm

Medaljonki ornamenttikuviolla Koru joka kantaa muistoa. Medaljongit ovat suosittuja lahjaideoita, ei vähiten niiden ihastuttavan ulkomuodon vaan niiden käytännöllisyyden vuoksi, avautuvan korun...
Tuotekoodi: SPL-60173
(0)
49,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Hopeinen medaljonki kukka kuviolla SPL-60015 - Lahjaideat naisille - SPL-60015 - 1
Hopeinen medaljonki kukka kuviolla SPL-60015 - Lahjaideat naisille - SPL-60015 - 2
SilverStar korut

Medaljonki ovaali 20mm

Medaljonki Kukkakuviolla Koru joka kantaa muistoa. Medaljongit ovat suosittuja lahjaideoita, ei vähiten niiden ihastuttavan ulkomuodon vaan niiden käytännöllisyyden vuoksi, avautuvan korun...
Tuotekoodi: SPL-60015
(0)
69,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
MEDALJONKI HOPEA Ovaali kukka 27mm - Lahjaideat naisille - SPL-50119 - 1
MEDALJONKI HOPEA Ovaali kukka 27mm - Lahjaideat naisille - SPL-50119 - 2
Ale -18%
SilverStar korut

Medaljonki ovaali hopea kukka 27 mm SPL-50119

Medaljonki hopea ovaali kukka 27 mm SPL-50119 Koru joka kantaa muistoa. Medaljongit ovat suosittuja lahjaideoita, ei vähiten niiden ihastuttavan ulkomuodon vaan niiden käytännöllisyyden vuoksi...
Tuotekoodi: SPL-50119
(0)
65,00 €Ovh. 79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Musta hopeamedaljonki - Lahjaideat naisille - WP-38558MUSTA - 1
SilverStar korut

Musta hopeamedaljonki

Musta hopeamedaljonki Medaljongit ovat suosittuja lahjaideoita, ei vähiten niiden ihastuttavan ulkomuodon vaan niiden käytännöllisyyden vuoksi, avautuvan korun sisälle voi sulkea kuvan rakkaista...
Tuotekoodi: WP-38558MUSTA
(0)
65,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination Heart =C3=84iti - Korut äidille - 431803-09 - 1
Nomination irtopalat

Nomination Heart Äiti 431803-09

Nomination Heart Äiti 431803-09 Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 431803-09
(0)
54,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - =E2=80=9DMOM=E2=80=9D syd=C3=A4n - 030229 38 - Korut äidille - 030229-38 - 0
Nomination Outlet

Nomination pala - MOM Äiti sydän - 030229-38

Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 030229-38
(0)
49,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala - Pullea syd=C3=A4n - 030116 01 - Ystävänpäivä - 030116-01 - 0
Nomination irtopalat

Nomination pala - Pullea sydän - 030116 01

Koru kertoo tarinan Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin tunnetuksi huippusuositulla...
Tuotekoodi: 030116-01
(0)
36,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala =C3=84iti (mom) 330101-10 - Korut äidille - 330101-10 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Äiti (mom) 330101-10

Koru kertoo tarinan: suunnittele, valitse ja kokoa!
Tuotekoodi: 330101-10
(0)
25,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination pala =C3=84iti (mum) 330101-12 - Korut äidille - 330101-12 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Äiti (mum) 330101-12

Koru kertoo tarinan: suunnittele, valitse ja kokoa!
Tuotekoodi: 330101-12
(0)
25,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination pala =C3=84iti (mum) Zirkonit 330316-08 - Korut äidille - 330316-08 - 1
Nomination irtopalat

Nomination pala Äiti (mum) Zirkonit 330316-08

Nomination pala Äiti (mum) Zirkonit 330316-08
Tuotekoodi: 330316-08
(0)
39,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Nomination tuplapala, el=C3=A4m=C3=A4n avain, hopea 330731-06 - Korut äidille - 330731-06 - 1
Nomination irtopalat

Nomination tuplapala Rakas äiti, hopea 330731-06

Nomination tuplapala Rakas äiti Koru kertoo tarinan! Nomination Italy on italialainen design- ja muotikorujen valmistaja. Yhtiön perusti Paolo Gensini vuonna 1987. Nomination tuli alunperin...
Tuotekoodi: 330731-06
(0)
54,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
OMA naisten kello OMA-SB7304-11644 - Peruskellot - OMA-SB7304-11644 - 1
OMA miesten rannekello musta - Peruskellot - OMA-SB7304-11644 - 2
Ale -26%
Nettotarjous

OMA miesten rannekello musta

OMA miesten rannekello SB7304-11644 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: SB7304-11644 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Ruostumaton teräskuori Nahkaranneke, maksimi pituus 20,5cm Kellon halkaisija: 37mm...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: OMA-SB7304-11644
(0)
29,00 €Ovh. 39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA naisten kello OMA-C3176-11104 - OMA naisten rannekellot - OMA-C3176-11104 - 1
OMA naisten kello ja rannekoru C3176-11104 - OMA naisten rannekellot - OMA-C3176-11104 - 2
Ale -57%
OMA rannekellot

OMA naisten kello ja rannekoru C3176-11104

OMA naisten kello C3176-11104 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: C3176-11104 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Ruostumaton teräskuori Teräksinen ranneke turvalukolla Kellon halkaisija: 29mm Vesitiiveys:...
Tuotekoodi: OMA-C3176-11104
(0)
29,95 €Ovh. 69,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA naisten kello OMA-C3176-13301 - OMA naisten rannekellot - OMA-C3176-13301 - 1
OMA naisten kello ja rannekoru C3176-13301 - OMA naisten rannekellot - OMA-C3176-13301 - 2
Ale -30%
OMA rannekellot

OMA naisten kello ja rannekoru C3176-13301

OMA naisten kello C3176-13301 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: C3176-13301 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Kullan värinen ruostumaton teräskuori Kullan värinen teräsranneke turvalukolla Kellon...
Tuotekoodi: OMA-C3176-13301
(0)
48,00 €Ovh. 69,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA naisten kello OMA-R1802013-11181 - OMA naisten rannekellot - OMA-R1802013-11181 - 1
OMA naisten kello ja rannekoru R1802013-11181 - OMA naisten rannekellot - OMA-R1802013-11181 - 2
Ale -75%
OMA rannekellot

OMA naisten kello ja rannekoru R1802013-11181

OMA naisten kello R1802013-11181 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: R1802013-11181 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Ruostumaton teräskuori Nahkaranneke Kellon halkaisija: 40mm Vesitiiveys: 30m Oma...
Tuotekoodi: OMA-R1802013-11181
(0)
19,90 €Ovh. 79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA naisten rannekello OMA-SB7233-416X4 - OMA naisten rannekellot - OMA-SB7233-416X4 - 1
OMA naisten rannekello SB7233-X - OMA naisten rannekellot - OMA-SB7233-416X4 - 2
Ale -31%
OMA rannekellot

OMA naisten rannekello SB7233-X

OMA naisten kello SB7233-X Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: SB7233-X Tuotemerkki: OMA Materiaali: Ruostumaton teräskuori Nahkaranneke MUSTA, maksimi pituus 20cm Kellon halkaisija: 30mm...
Tuotekoodi: OMA-SB7233-416X4
(0)
19,95 €Ovh. 29,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Olivia Burton Candy Shop OB16CD02 - Olivia Burton rannekellot - OB16CD02 - 1
Ale -55%
Olivia Burton rannekellot

Olivia Burton Candy Shop OB16CD02 kello

Olivia Burton Candy Shop OB16CD02 kello Tämä kello on osa Olivia Burtonin Candy Shop -kokoelmaa, ja siinä on makea mutta yksinkertainen muotoilu. Kello esittelee hopean ja ruusukullan värimaailman...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: OB16CD02
(0)
49,00 €Ovh. 109,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Olivia Burton Celestial Moon Dial OB16GD31 - Olivia Burton rannekellot - OB16GD31 - 1
Ale -59%
Olivia Burton rannekellot

Olivia Burton Celestial Moon Dial OB16GD31 kello

Olivia Burton Celestial Moon Dial OB16GD31 kello Kuun kraattereita jäljittelevä kuvioitu kellotaulu kohtaa kimaltelevat kristallit tässä kosmisen vaikutelman saaneessa Olivia Burtonin kellossa....
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: OB16GD31
(0)
69,00 €Ovh. 169,00 €
Heti varastosta (Kauhava päävarasto)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Pikkulintu k=C3=A4sinpuhallettua lasia LK11-1 - Taidelasi - LK11-1 - 1
Pikkulintu k=C3=A4sinpuhallettua lasia ryhm=C3=A4kuva - Taidelasi - LK11-1 - 2
Nettotarjous

Pikkulintu käsinpuhallettua lasia punainen

Pikkulintu lasiveistos Nämä pienet lasilinnut ilostuttavat lahjan saajaa varmasti. Voit valita mielen värin kahdestatoista väristä. Lasimestarin taidokkaasti muotoilema suloinen lintu on aina...
Tuotekoodi: LK11-1
(0)
13,90 €
Useita vaihtoehtoja
Pinkki Syd=C3=A4nmedaljonki WP-38562PINK - Lahjaideat naisille - WP-38562PINK - 1
Pinkki Sydänmedaljonki WP-38562PINK - Lahjaideat naisille - WP-38562PINK - 2
SilverStar korut

Pinkki Sydänmedaljonki WP-38562PINK

Pinkki Sydänmedaljonki Medaljongit ovat suosittuja lahjaideoita, ei vähiten niiden ihastuttavan ulkomuodon vaan niiden käytännöllisyyden vuoksi, avautuvan korun sisälle voi sulkea kuvan...
Tuotekoodi: WP-38562PINK
(0)
59,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Puhelinaturi RGB ledvaloilla - Lifestyle tuotteet - ZE101 - 1
Ale -25%

PuhelinLaturi RGB ledvaloilla

Puhelinlaturi RGB ledvaloilla Langaton puhelimenlaturi, kaiutin, kello herätyksellä, rgb ja valkoinen valo led valo. Jatkuva, vikkuva ja vierivä valo. Musiikkia voi kuunnella wi-fillä puhelimesta....
Tuotekoodi: ZE101
(0)
33,75 €Ovh. 45,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Hopeinen rannekoru lukuisilla zirkoneilla. C10170-60 - Hopeiset rannekorut - C10170-60 - 1
Ale -40%
SilverStar korut

Rannekoru zirkoneilla.

Hopeinen rannekoru jossa säihkyvät lukuisat zirkonit. Rannekorun leveys kivien kohdalta on 13mm ja takaosasta 7,5mm.
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: C10170-60
(0)
207,00 €Ovh. 345,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
MEDALJONKI HOPEA Ovaali 20 mm - Lahjaideat naisille - SPL-60303 - 1
MEDALJONKI HOPEA Ovaali 20 mm - Lahjaideat naisille - SPL-60303 - 2
SilverStar korut

SPL-60303 MEDALJONKI HOPEA Ovaali 20 mm

SPL-60303 hopeinen medaljonki, Ovaali 20 mm Koru joka kantaa muistoa. Medaljongit ovat suosittuja lahjaideoita, ei vähiten niiden ihastuttavan ulkomuodon vaan niiden käytännöllisyyden vuoksi...
Tuotekoodi: SPL-60303
(0)
69,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Shampanjapikari Fiesta Gold 2 kpl - Isänpäivä lahjaideat - LS-2 - 1
Shampanjapikari Fiesta Gold 1 kpl - Isänpäivä lahjaideat - LS-2 - 2
SteelStar korut

Shampanjapikari Fiesta Gold 1 kpl

Shampanjapikari Fiesta Gold 1 kpl Loistava idea esim. ylioppilaslahjaksi. Voimme kaivertaa lyyrankin pikarin kylkeen. Lisäksi nimi ja valmistumispäivä. Korkeus 26,4 cm , leveys 6,3cm tilavuuus...
Tuotekoodi: LS-2
(0)
25,00 € - 39,00 €
Useita vaihtoehtoja
Shampanjapikari Fiesta Silver 2 kpl - Isänpäivä lahjaideat - LS-1 - 1
Shampanjapikari Fiesta Silver 1 kpl - Isänpäivä lahjaideat - LS-1 - 2
SteelStar korut

Shampanjapikari Fiesta Silver 1 kpl

Shampanjapikari Fiesta Silver Loistava idea esim. ylioppilaslahjaksi. Voimme kaivertaa lyyrankin pikarin kylkeen. Lisäksi nimi ja valmistumispäivä. Korkeus 26,4 cm , leveys 6,3cm tilavuuus 250ml...
Tuotekoodi: LS-1
(0)
25,00 € - 39,00 €
Useita vaihtoehtoja
Smile Solar Magic Mint - Ryhmittelemättömät miesten rannekellot - RP18J008Y - 1
Smile Solar Magic Mint - Ryhmittelemättömät miesten rannekellot - RP18J008Y - 2
Ale -59%
Smile Solar

Smile Solar kello Magic Mint RP18J008Y

Kierrätysmuovista valmistettu kello, joka saa käyntivoimansa valosta!
Tuotekoodi: RP18J008Y
(0)
19,95 €Ovh. 49,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Sorea kaulakoru ST569106000 - Lahjaideat naisille - ST569106000 - 1
Sorea medaljonki ST569106000 - Lahjaideat naisille - ST569106000 - 2
Ale -40%
Sorea korut

Sorea medaljonki ST569106000

Sorea medaljonki ST569106000 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: ST569106000 Tuotemerkki: Sorea Materiaali: Hopea Kirkkaat zirkonit Koko: 24x24 mm Ketjun pituus: 42/45 cm...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: ST569106000
(0)
41,40 €Ovh. 69,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Sorea Kaulakoru ST569006000 - Lahjaideat naisille - ST569006000 - 1
Sorea Kaulakoru ST569006000 - Lahjaideat naisille - ST569006000 - 2
Ale -40%
Sorea korut

Sorea riipus ST569006000

Sorea riipus ST569006000 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: ST569006000 Tuotemerkki: Sorea Materiaali: Hopea Kirkaat zirkonit Koko: 24x24 mm Ketjun pituus: 42/45 cm
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: ST569006000
(0)
41,40 €Ovh. 69,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Syd=C3=A4n medaljonki SH14-001 - Lahjaideat naisille - SH14-001 - 1
Sydän Medaljonki SH14-001 - Lahjaideat naisille - SH14-001 - 2
Kaiverrus 0€!
SteelStar korut

Sydän Medaljonki SH14-001

Sydän Medaljonki SH14-001 Riipuksen koko: 28x28mm ilman riipuslenkkiä ja riipuslenkin kanssa 28x37mm Medaljongin kummassakin kannessa paikka kuvalle.
Tuotekoodi: SH14-001
(0)
32,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Syd=C3=A4nkorurasia 078690 - Korurasiat - 078690 - 1
Lahjatavarat

Sydänkorurasia 078690

Kätke sydämeesi korusi ja laulusi!
Tuotekoodi: 078690
(0)
59,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Syd=C3=A4nmedaljonki ter=C3=A4st=C3=A4 GR002 kaulassa - Lahjaideat naisille - GR002S - 1
Syd=C3=A4nmedaljonki ter=C3=A4st=C3=A4 GR002 - Lahjaideat naisille - GR002S - 2
SteelStar korut

Sydänmedaljonki GR002

Sydänmedaljonki GR002 Tyylikäs sydänmedaljonki vahatulla kangasnauhalla. Nauhan pituutta voidaan säätää 42 ja 47cm välillä helposti välilenkkien avulla. Metallista valmistettu medaljonki on...
Tuotekoodi: GR002S
(0)
29,00 €
Useita vaihtoehtoja