




Hannunvaakuna on ikiaikainen suojelusmerkki, jonka katkeamaton solmukuviota muistuttava muoto on kautta historian nähty turvan ja tasapainon symbolina. Sen sulkeutuva rakenne on tulkittu kehämäiseksi suojaksi, jonka sisään kantaja asettuu näkymättömän voiman turvaamana.
Symboli tunnetaan useissa kulttuureissa, ja Suomessa sen juuret ulottuvat esikristillisiin uskomuksiin, joissa sitä pidettiin erityisen vahvana pahan torjujana. Myöhemmin nimi on liitetty pyhään Johannekseen, mutta merkitykseltään se on säilynyt ennen kaikkea suojan, hyvän onnen ja sisäisen tasapainon kuvana.
Tämä pieni mutta merkityksellinen symboli tuo mukanaan ajatuksen jatkuvuudesta ja suojasta – muistutuksen siitä, että kuljet mukanasi jotain ajattoman vahvaa ja pysyvää.
Valitse sinua puhuttelevat Amuletti-pikkuhelat ja kokoa niistä juuri oman näköisesi kokonaisuus. Voit kiinnittää heloja korvarenkaisiin, ranneketjuun tai pujottaa niitä kaulaketjuun – tai yhdistellä niitä isompiin Amuletti-riipuksiin luodaksesi kerroksellisen ja henkilökohtaisen ilmeen.
Amuletti, onnentuoja. Entisaikoina korut olivat kantajalleen enemmän kuin vain kauniita esineitä. Monet esiäitiemme korujen kuviot ja koristeet olivat väkeviä symboleja, joiden uskottiin tuovan onnea, terveyttä ja menestystä, sekä pitävän loitolla pahat henget ja ajatukset. Kalevala Originals -koruissa menneiden aikojen uskomukset heräävät eloon. Amuletti-korut ovat uusia tulkintoja muinaiskorujen salaperäisistä symboleista.









