Lahjaideat valmistuvalle

Varma kesänalkamisen merkki on, kun luonto taas herää eloon. Puut saavat jälleen kauniit vihreät lehdet ja kukkaloisto on kauneimmillaan. Lämpö saa sitruunaperhoset viimeistään
heräilemään. Toinen varma kesäalkamismerkki on valmistujaishuuma. Monissa talouksissa on pienimuotoinen remonttikin menossa ja kova jännitys, ehditäänkö kaikki saada valmiiksi ennen hoo-hetkeä? Suursiivoukset ovat käynnissä ja leipomisurakkakin pikkuhiljaa aloitettu. Meteorologien sääennusteita seurataan tiiviisti ja toivotaan kädet ristissä poutaista säätä ensimmäiselle viralliselle kesälauantaille.

Kesän kynnys on jännittävää aikaa peruskoulunsa päättäville, ylioppilastutkinnon suorittaneille sekä ammattiin valmistuville. Mutta miten muistaa opiskelurupeamansa suorittanutta? Tässä vinkkejä, kuinka voit muistaa nuorta tai vanhempaakin aikuista ikimuistoisena päivänään!

Nuorten miesten suosikkilahja on yhä rannekello, mutta kyllä se on monen nuoren naisenkin. Valikoimastamme löydät rannekellot vaativampaankin makuun – trendikelloista automaatti- ja älykelloihin. Kaiverrettuna saat lahjasta vieläkin yksilöllisemmän. Useimpien rannekellojen takakanteen pystyy tekemään pienen kaiverruksen kuten nimen ja valmistumispäivämäärän. Kello toimitetaan tietysti upeassa rasiassaan takuutodistuksen kera. Avot! 

Digikuvien aikana ei ole kuitenkaan muuttunut se, että ylioppilas- ja ammattiin valmistumiskuvat säilyttävät yhä suosionsa paperisessa muodossa. Sähköisien tiedostojen ja pilvipalveluiden vaihtoehtona on taltioida paperiset valokuvat kauniisiin tinattuihin kehyksiin tai kullanvärisellä lyyralla koristeltuun valokuvakehysalbumiin. Nuo ikimuistoiset hetket on tärkeää saada talteen!

Ylioppilaan äitiä tai isoäitiä ei sovi unohtaa kaiken kiireen keskellä. Meidän valikoimasta löytyvät upeat hopeiset ja kultaiset lyyrat, joita äidit ja isoäidit saavat ylpeydellä kantaa Suvivirren soidessa jälkikasvunsa juhlapäivänä.

Jos et kuitenkaan ole varma valmistuneen omasta mausta, on lahjakortti Kultatähteen silloin paras vaihtoehto. Silloin voit olla varma, että lahjansaaja käyttää rahat juurikin haluamallasi tavalla mutta täysin oman makunsa mukaan. Lahjakortti muutamassa sekunnissa tilauksesta suoraan sähköpostiin.

EUR
329 tuotetta
Järjestys:
B&G Desiderio rannekello R3853247519 - Peruskellot - R3853247519 - 1
B&G Desiderio rannekello R3853247519 - Peruskellot - R3853247519 - 2
Chronostar kellot

B&G Desiderio RG R3853247519

B&G Desiderio RG R3853247519 Tuotteen ominaisuudet: Tuotemerkki: B&G Tuoteperhe: Desiderio Tuotenumero: R3853247519 Halkaisija: 30mm Teräsranneke Mineraalilasi Vesitiiviys: 3ATM/30m...
Tuotekoodi: R3853247519
(0)
59,00 €
Heti varastosta (Kauhava päävarasto)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
B&G LUXURY R3853241531 edest=C3=A4 - Peruskellot - R3853241531 - 1
B&G LUXURY R3853241531 sivusta - Peruskellot - R3853241531 - 2
Chronostar kellot

B&G LUXURY R3853241531

B&G LUXURY R3853241531 B&G:n Luxury tuoteperheen naisten rannekello. Hopean/teräksen sävyinen kello kauttaaltaan, koristekivet kellotaulun kehällä. Hiukan helmiäistyylinen kellotaulu, selkeillä...
Tuotekoodi: R3853241531
(0)
59,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
B&G Magic R3853308504 edest=C3=A4 - Peruskellot - R3853308504 - 1
B&G Magic R3853308504 sivusta - Peruskellot - R3853308504 - 2
Chronostar kellot

B&G Magic naisten rannekello R3853308504

B&G Magic naisten rannekello R3853308504 B&G:n Magic-tuoteperheen naisten rannekello. Teräksen ja ruusukullan sävyn yhdistelmä, myös ranneke on kaksivärinen koko matkalta. Koristekivet koristavat...
Tuotekoodi: R3853308504
(0)
69,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
B&G Magic R3853308505 edest=C3=A4 - Peruskellot - R3853308505 - 1
B&G Magic R3853308505 sivusta - Peruskellot - R3853308505 - 2
Chronostar kellot

B&G Magic naisten rannekello R3853308505

B&G Magic naisten rannekello R3853308505 B&G:n Magic-tuoteperheen naisten rannekello. Vaaleanpunaisen sävyinen kellotaulu, ruusukullan sävyisillä indekseillä ja osoittimilla. Koristekiviä...
Tuotekoodi: R3853308505
(0)
69,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
B&G Preppy R3853252543 - BeG rannekellot - R3853252543 - 1
B&G Preppy R3853252543 - BeG rannekellot - R3853252543 - 2
Chronostar kellot

B&G Preppy R3853252543

B&G Preppy R3853252543 B&G Preppy R3853252543 on viehättävä ja tyylikäs rannekello, joka heijastaa ajatonta eleganssia ja leikkisää charmia. Tämä kello on suunniteltu modernille naiselle, joka...
Tuotekoodi: R3853252543
(0)
59,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
B&G R3853252541 kello edest=C3=A4 - Peruskellot - R3853252541 - 1
B&G R3853252541 kello sivusta - Peruskellot - R3853252541 - 2
Chronostar kellot

B&G Preppy RG R3853252541

B&G naisten rannekello R3853252541 B&G:n Preppu tuoteperheeseen kuuluva naisten rannekello. Ruusukulta päävärinä, niin rannekkeessa, indekseissä kuin osoittimissa. Musta kellotaulu kruunaa...
Tuotekoodi: R3853252541
(0)
59,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
B&G Star naisten rannekello R3853317501 - BeG rannekellot - R3853317501 - 1
B&G Star naisten rannekello R3853317501 - BeG rannekellot - R3853317501 - 2
B&G kellot

B&G Star R3853317501

B&G Star R3853317501 Tämä B&G:n malli on hienossa hopean värisävyssä, zirkonkoristelu kiertää kellotaulua. Kultaisen sävyiset indeksit sekä osoittimet kruunaavat kokonaisuuden. Kellosta...
Tuotekoodi: R3853317501
(0)
79,00 €
Heti varastosta (Kauhava päävarasto)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
B&G TIMELESS R3853316502 edest=C3=A4 - Peruskellot - R3853316502 - 1
B&G TIMELESS R3853316502 sivusta - Peruskellot - R3853316502 - 2
Chronostar kellot

B&G TIMELESS R3853316502

B&G Timeless R3853316502 B&G Timeless R3853316502 on elegantti ja ajaton rannekello, joka yhdistää tyylikkään muotoilun ja korkealuokkaiset ominaisuudet. Tämä kello on suunniteltu niille, jotka...
Tuotekoodi: R3853316502
(0)
79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
B&G TIMELESS R3853316503 edest=C3=A4 - Peruskellot - R3853316503 - 1
B&G TIMELESS R3853316503 sivusta - Peruskellot - R3853316503 - 2
Chronostar kellot

B&G TIMELESS R3853316503

B&G Timeless R3853316503 B&G Timeless R3853316503 on elegantti ja ajaton rannekello, joka yhdistää tyylikkään muotoilun ja korkealuokkaiset ominaisuudet. Tämä kello on suunniteltu niille, jotka...
Tuotekoodi: R3853316503
(0)
79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Chronostar R3753115002 rannekello edest=C3=A4 - Chronostar miesten rannekellot - R3753115002 - 1
Chronostar R3753115002 rannekello sivusta - Chronostar miesten rannekellot - R3753115002 - 2
Chronostar kellot

CHRONOSTAR Brave R3753115002

CHRONOSTAR Brave R3753115002 rannekello Tuotteen ominaisuudet: Tuotemerkki: Chronostar Tuotemalli: R3753115002 Tuoteperhe: Brave Halkaisija: 49mm Mineraalilasi Teräsranneke Vesitiiveys: 5ATM/50m...
Tuotekoodi: R3753115002
(0)
79,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
CITIZEN ECO-DRIVE RANNEKELLO FE1241-71Z - Citizen naisten rannekellot - FE1241-71Z - 1
Ale -30%
Citizen kellot

CITIZEN ECO-DRIVE RANNEKELLO FE1241-71Z

FE1241-71Z CITIZEN ECO-DRIVE RANNEKELLO Citizenin Eco-Drive malliston naisten rannekello. Eco-Drive mallit muuntavat valon energian kellon virtalähteeksi ja varastoivat ylijäämän kennoon....
Tuotekoodi: FE1241-71Z
(0)
153,30 €Ovh. 219,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Casio G-Shock GA-2200MFR-3AER - Casio G-Shock - GA-2200MFR-3AER - 1
Ale -37%
Casio G-Shock

Casio G-Shock GA-2200MFR-3AER

Casio G-Shock GA-2200MFR-3AER Casio G-Shock GA-2200MFR-3AER on näyttävä ja kestävä miesten rannekello, joka yhdistää G-Shock-sarjan legendaarisen robustiuden ja modernin muotoilun. Tämä kello...
Tuotekoodi: GA-2200MFR-3AER
(0)
119,00 €Ovh. 189,00 €
Heti varastosta (Kauhava päävarasto)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Casio G-Shock Premium Limited Miesten Rannekello GST-B300B-1AER - Casio G-Shock - GST-B300B-1AER - 1
Ale -33%
Casio G-Shock

Casio G-Shock Premium Limited miesten rannekello GST-B300B-1AER

Casio G-Shock Premium Limited miesten rannekello GST-B300B-1AER Casio GST-B300B-1AER on premiumluokan G-Shock-rannekello, joka toimii Tough Solar -aurinkokennokoneistolla, joten pattereiden vaihdosta...
Tuotekoodi: GST-B300B-1AER
(0)
289,00 €Ovh. 429,00 €
Heti varastosta (Kauhava päävarasto)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
CASIO W-219HB-3AVEF - Casio miesten rannekellot - W-219HB-3AVEF - 1
Ale -42%
Casio kellot

Casio rannekello W-219HB-3AVEF

Casio rannekello W-219HB-3AVEF Casion monikäyttöinen rannekello. Hartsirunkoinen malli, tekstiilirannekkeella. Kellosta löytyy monia ominaisuuksia, kuten: kalenteri, ajanotto, päivyri ja...
Tuotekoodi: W-219HB-3AVEF
(0)
34,00 €Ovh. 59,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Choronostar Classique R3753298008 - Chronostar miesten rannekellot - R3753298008 - 1
Choronostar Classique R3753298008 - Chronostar miesten rannekellot - R3753298008 - 2
Chronostar kellot

Choronostar Classique R3753298008

Chronostar Classique R3753298008 Choronostar Classique R3753298008 on tyylikäs ja ajaton rannekello, joka henkii klassista eleganssia ja hienostunutta tyyliä. Teräksen värinen mesh-tyylinen...
Tuotekoodi: R3753298008
(0)
59,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Chronostar Captain R3753318005 - Chronostar miesten rannekellot - R3753318001 - 1
Chronostar Captain R3753318005 - Chronostar miesten rannekellot - R3753318001 - 2
Kaiverrus 0€!
Chronostar kellot

Chronostar Captain R3753318001

Chronostar Captain R3753318001 Chronostar Captain R3753318001 on sporttinen ja tyylikäs miesten rannekello, joka on suunniteltu aktiiviseen elämäntapaan. Sekä kellon runko, että ranneke on...
Tuotekoodi: R3753318001
(0)
79,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Chronostar Captain kello R3753318003 - Chronostar miesten rannekellot - R3753318003 - 1
Chronostar Captain kello R3753318003 - Chronostar miesten rannekellot - R3753318003 - 2
Kaiverrus 0€!
Chronostar kellot

Chronostar Captain R3753318003

Chronostar Captain R3753318003 Chronostar Captain R3753318003 on kello, jossa yhdistyvät moderni muotoilu ja ajaton eleganssi. Tämä kello on suunniteltu niille, jotka arvostavat tyyliä ja...
Tuotekoodi: R3753318003
(0)
79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Chronostar Captain miesten kello R3753291010 - Chronostar miesten rannekellot - R3753291010 - 1
Chronostar Captain miesten kello R3753291010 - Chronostar miesten rannekellot - R3753291010 - 2
Chronostar kellot

Chronostar Captain miesten kello R3753291010

Chronostar Captain miesten kello R3753291010 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: R3753291010 Tuotemerkki: Chronostar Tuoteperhe: Captain Materiaali: Ruostumaton teräs Mineraalilasi Ajanottotoiminto...
Tuotekoodi: R3753291010
(0)
79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Chronostar Noble rannekello R3753306003 edest=C3=A4 - Chronostar miesten rannekellot - R3753306003 - 1
Chronostar Noble rannekello R3753306003 sivusta - Chronostar miesten rannekellot - R3753306003 - 2
Chronostar kellot

Chronostar Noble rannekello R3753306003

Choronostar Noble rannekello R3753306003 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: R3753306003 Materiaali: Ruostumaton teräs Teräsranneke Mineraalilasi Päivämääränäyttö Viikonpäivänäyttö 24...
Tuotekoodi: R3753306003
(0)
79,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Chronostar Pilot R3753313002 - Chronostar miesten rannekellot - R3753313002 - 1
Chronostar Pilot R3753313002 - Chronostar miesten rannekellot - R3753313002 - 2
Kaiverrus 0€!
Chronostar kellot

Chronostar Pilot R3753313002

Chronostar Pilot R3753313002 Chronostar Pilot on miesten perusvarma kello, ruostumattomasta teräksestä valmistettu runko ja ranneke. Selkeästi luettava, musta kellotaulu, jossa suuret valkoiset...
Tuotekoodi: R3753313002
(0)
59,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Chronostar Timeless R3753316003 - Chronostar miesten rannekellot - R3753316003 - 1
Chronostar Timeless R3753316003 - Chronostar miesten rannekellot - R3753316003 - 2
Kaiverrus 0€!
Chronostar kellot

Chronostar Timeless R3753316003

Chronostar Timeless R3753316003 Yksinkertainen ja selkeä muotoilu. Sininen kellotaulu helposti luettavissa, hopeanväriset indeksit ja osoittimet. Tuotteen ominaisuudet: Tuotemerkki: Chronostar...
Tuotekoodi: R3753316003
(0)
69,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Chronostar Urano rannekello R3751270006 - Chronostar miesten rannekellot - R3751270006 - 1
Chronostar Urano rannekello R3751270006 - Chronostar miesten rannekellot - R3751270006 - 2
Ale -40%
Chronostar kellot

Chronostar Urano rannekello R3751270006

Chronostar Urano rannekello R3751270006 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: R3751270006 Tuotemerkki: Chronostar Tuoteperhe: Urano Paristokäyttöinen koneisto Rungon halkaisija: 45mm Rungon...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: R3751270006
(0)
41,40 €Ovh. 69,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
CITIZEN AUTOMAATTI RANNEKELLO NH9131-14E - Citizen miesten rannekellot - NH9131-14E - 1
Nettotarjous

Citizen Automaatti Rannekello NH9131-14E

Citizen Automaatti Rannekello NH9131-14E Citizenin valmistama miesten automaattikello. Nahkarannekkeellinen malli, mustan sävyinen ranneke istuu teräksen sävyiseen kellotaulun kehään hienosti....
Tuotekoodi: NH9131-14E
(0)
279,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
CITIZEN AUTOMAATTI RANNEKELLO NK5010-01H - Citizen miesten rannekellot - NK5010-01H - 1
Ale -32%
Citizen kellot

Citizen Automaatti Rannekello NK5010-01H

Citizen Automaatti Rannekello NK5010-01H Citizen Automaatti Rannekello NK5010-01H on elegantti ja moderni valinta, joka yhdistää huipputeknologian ja hienostuneen muotoilun. Kellossa on tyylikäs...
Tuotekoodi: NK5010-01H
(0)
339,00 €Ovh. 499,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen automatic Day-Date NH8390-03X kello - Isänpäivä lahjaideat - NH8390-03X - 1
Ale -30%
Citizen kellot

Citizen Automatic Day-Date NH8390-03X kello

Citizen Automatic Day-Date NH8390-03X Miesten automaattikoneistolla varustettu Citizen NH8390-03X kello on kumarrus menneiden aikojen mullistavalle Crystal Seven mallin kellolle joka julkistettiin...
Tuotekoodi: NH8390-03X
(0)
195,30 €Ovh. 279,00 €
Heti varastosta (Kauhava päävarasto)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
CITIZEN AUTOMATIC KELLO NJ0150-81X - Isänpäivä lahjaideat - NJ0150-81X - 1
Citizen Automatic Rannekello NJ0150-81X - Isänpäivä lahjaideat - NJ0150-81X - 2
Ale -30%
Citizen kellot

Citizen Automatic Rannekello NJ0150-81X

Citizen Automatic Rannekello NJ0150-81X Citizen Automatic NJ0150-81X on elegantti ja ajaton miesten rannekello, joka yhdistää huippulaadukkaan käsityön ja tyylikkään muotoilun. Kellossa on...
Tuotekoodi: NJ0150-81X
(0)
307,30 €Ovh. 439,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Citizen Eco-Drive GODZILLA Punainen - Citizen miesten rannekellot - BJ8059-03Z - 1
Citizen Eco-Drive GODZILLA Punainen - Citizen miesten rannekellot - BJ8059-03Z - 2
Ale -53%
Citizen kellot

Citizen Eco-Drive GODZILLA LIMITED EDITION Punainen BJ8059-03Z

Citizen Eco-Drive GODZILLA LIMITED EDITION Punainen BJ8059-03Z Saammeko esitellä, Citizen Godzilla X Promaster, kello joka juhlistaa Citizen Promasterin 70 vuotiasta taivalta kellomaailman...
Tuotekoodi: BJ8059-03Z
(0)
389,00 €Ovh. 819,00 €
Heti varastosta (Kauhava päävarasto)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen Eco-Drive elegance naisten kello - Citizen naisten rannekellot - EM0411-71A - 1
Ale -30%
Citizen kellot

Citizen Eco-Drive elegance naisten kello EM0411-71A

Citizen Eco-Drive elegance naisten kello EM0411-71A Citizen Eco-Drive Elegance EM0411-71A on kaunis ja ajaton naisten kello, joka yhdistää tyylin, huolettomuuden ja edistyksellisen teknologian....
Tuotekoodi: EM0411-71A
(0)
139,30 €Ovh. 199,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen Eco-Drive elegance naisten kello - Citizen naisten rannekellot - EM0411-71X - 1
Ale -30%
Citizen kellot

Citizen Eco-Drive elegance naisten kello EM0411-71X

Citizen Eco-Drive elegance naisten kello EM0411-71X Citizen Eco-Drive Elegance EM0411-71X on kaunis ja ajaton naisten kello, joka yhdistää tyylin, huolettomuuden ja edistyksellisen teknologian....
Tuotekoodi: EM0411-71X
(0)
139,30 €Ovh. 199,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen naisten kello EW2680-84N - Citizen naisten rannekellot - EW2680-84N - 1
Ale -44%
Citizen kellot

Citizen Eco-Drive kello EW2680-84N

Citizen Eco-Drive kello EW2680-84N EW2680-84N kellon tyylikäs muotoilu erottuu hienostuneisuudellaan. Sen minimalistinen kellotaulu, selkeät viisarit ja harkitut yksityiskohdat tekevät siitä...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: EW2680-84N
(0)
259,00 €Ovh. 459,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Citizen Eco-Drive naisten kello EM0993-82Z - Citizen naisten rannekellot - EM0993-82Z - 1
Citizen Eco-Drive naisten kello EM0993-82Z fiiliskuva - Citizen naisten rannekellot - EM0993-82Z - 2
Ale -44%
Citizen kellot

Citizen Eco-Drive naisten kello EM0993-82Z

Citizen Eco-Drive EM0993-82Z kello Citizen EM0993-82Z on tyylikäs naisten Eco-Drive kello, joka saa käyntienergian valosta, luonto ja lompakko kiittää, kun kelloon ei tarvitse vaihtaa paritsoja....
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: EM0993-82Z
(0)
189,00 €Ovh. 339,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Citizen Eco Drive naisten rannekello EW5556-87D - Citizen naisten rannekellot - EW5556-87D - 1
EW5556-87D - Citizen naisten rannekellot - EW5556-87D - 2
Ale -40%
Citizen kellot

Citizen Eco-Drive naisten rannekello EW5556-87D

Citizen Eco-Drive naisten rannekello EW5556-87D Citizen EW5556-87D on ylellinen ja hienostunut naisten rannekello, joka yhdistää kauniin muotoilun huipputeknologiaan. Kellossa on tyylikäs...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: EW5556-87D
(0)
239,40 €Ovh. 399,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
CITIZEN AUTOMATIC RANNEKELLO EW5600-87D - Citizen naisten rannekellot - EW5600-87D - 1
Ale -33%

EW5600-87D Citizen Eco-Drive rannekello

EW5600-87D Citizen Eco-Drive rannekello Citizenin Eco-Drive malliston naisten rannekello. Eco-Drive mallit muuntavat valon energian kellon virtalähteeksi ja varastoivat ylijäämän kennoon....
Tuotekoodi: EW5600-87D
(0)
255,00 €Ovh. 379,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Elen Pearls Pedini helmikorvakorut EP016 - Elen Pearls - EP016 - 1
Elen Pearls

Elen Pearls Pedini helmikorvakorut

Sirot Elen Pearls Pedini helmikorvakorut pisaran muotoisilla makeanvedenhelmillä, joiden halkaisija on n. 7,5mm
Tuotekoodi: EP016
(0)
55,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lempikoru El=C3=A4m=C3=A4npolku laattarannekoru 4510000 - Hopeiset rannekorut - 4510000195 - 1
Lempikoru

Elämänpolku rannekoru Lempikoru 4510000195

Lempikoru Elämänpolku laattarannekoru Miehekäs Elämänpolku rannekoru, jonka laattaosan koko on 8,8mm x 43mm. Rannekoru on valmistettu tummaksi patinoidusta hopeasta. Rannekoru on varustettu...
Tuotekoodi: 4510000195
(0)
249,00 €
Useita vaihtoehtoja
L53228606000 - Hopeiset rannekorut - L53228606000 - 1
Ale -44%
Lumoava korut

Elämäntähti rannekoru kivellä shampanja L53228606000 Lumoava

Lumoava Elämäntähti rannekoru kivellä shampanja L53228606000 Elämäntähti on syntynyt yhteistyössä laulaja Krista Siegfridsin ja Ronald McDonald Lastentalosäätiön kanssa. Tähti merkitsee...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: L53228606000
(0)
55,00 €Ovh. 99,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
G-SHOCK STEEL EDITION GM-2110-2BER - Casio G-Shock - GM-2110D-2BER - 1
Casio G-Shock

G-SHOCK STEEL EDITION GM-2110D-2BER

G-SHOCK STEEL EDITION GM-2110D-2BER Casion G-Shock sarjan rannekello, ikoninen kahdeksankulmainen muotoilu yhdistettynä iskunkestävyyteen. Ruostumattomasta teräksestä valmistettu bezel ja kuori...
Tuotekoodi: GM-2110D-2BER
(0)
359,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Gant Park Hill 3 miesten rannekello G105009 - Gant miesten rannekellot - G105009 - 1
Ale -17%
Gant kellot

G105009 Gant Park Hill III rannekello

Gant Park Hill III miesten rannekello Kullan väriseksi käsitellystä ruostumattomasta teräksestä valmistettu Gant kello. Kellon valkoisessa kellotaulusta löytyy oma pieni näyttö...
Tuotekoodi: G105009
(0)
220,00 €Ovh. 264,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
GANT Cleaveland kello G132004 - Gant miesten rannekellot - G132004 - 1
Ale -20%
Gant kellot

GANT Cleaveland kello G132004

Gant Cleveland miesten rannekello G132004 Miesten Gant Cleveland on jokaisen maailman matkaajan unelma. Sen lisäksi, että kellon erilliset pienet näytöt antavat kellolle mielenkiintoisen...
Tuotekoodi: G132004
(0)
210,00 €Ovh. 264,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Gant Castine N ter=C3=A4s G176002 - Gant naisten rannekellot - G176002 - 1
Ale -45%
Gant kellot

Gant Castine Naisten rannekello teräs G176002

Gant Castine Naisten rannekello teräs G176002 Gantin naisten teräksinen rannekello, tummansävyisellä taululla. Teräsrannekkeellinen malli, 35mm halkaisijalla varustettu kellotaulu. Kellotaulun...
Tuotekoodi: G176002
(0)
112,00 €Ovh. 204,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Gant Castine N ter=C3=A4s G176003 - Gant naisten rannekellot - G176003 - 1
Ale -45%
Gant kellot

Gant Castine Naisten rannekello teräs G176003

Gant Castine Naisten rannekello teräs G176003 Gantin naisten teräksinen rannekello, vihreällä taululla. Teräsrannekkeellinen malli, 35mm halkaisijalla varustettu kellotaulu. Kellotaulun...
Tuotekoodi: G176003
(0)
112,00 €Ovh. 204,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Gant Eastham miesten rannekello G161009 - Gant miesten rannekellot - G161009 - 1
Ale -31%
Gant kellot

Gant Eastham miesten rannekello G161009

Gant Eastham G161009 Gant Eastham kellon kuori ja ranneke on valmistettu ruostumattomasta teräksestä. Ranneke on kolmerivinen, kultaisen sävyinen keskiura ja teräksen sävy reunoilla. Kellon...
Tuotekoodi: G161009
(0)
169,00 €Ovh. 244,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Gant Everett Mini IPG G186009 - Gant naisten rannekellot - G186009 - 1
Ale -25%
Gant kellot

Gant Everett Mini IPG kello G186009

Gant Everett Mini kello G186009 Naisten Gant kello, joka sopii hyvin päivittäin käytettäväksi arkikelloksi tai juhlien alla esiin otettavaksi juhlapukineeksi. Gant kellot ovat tunnettuja...
Tuotekoodi: G186009
(0)
145,00 €Ovh. 194,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Gant Hammondsport G168005 - Gant miesten rannekellot - G168005 - 2
Ale -30%
Gant kellot

Gant Hammondsport G168005

Gant Hammondsport G168005 Gant Hammondsport G168005 on moderni ja tyylikäs miesten rannekello, joka yhdistää sporttisen ilmeen ja ajattoman designin. Tämä kello on suunniteltu miehelle, joka...
Tuotekoodi: G168005
(0)
199,00 €Ovh. 284,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Gant Park Avenue 28 naisten rannekello G126001 - Gant naisten rannekellot - G126001 - 1
Ale -46%
Gant kellot

Gant Park Avenue 28 rannekello G126001

Gant Park Avenue 28 rannekello Siro naisten Gant kello G106001, joka kuuluu suosittuun Park Avenue 28 mallistoon. Kellon kuori ja ranneke on valmistettu ruostumattomasta teräksestä. Kellotaulussa on...
Tuotekoodi: G126001
(0)
99,90 €Ovh. 184,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Gant Park Hill 3 miesten rannekello G105010 - Gant miesten rannekellot - G105010 - 1
Gant kellot

Gant Park Hill III kello G105010

Gant Park Hill III kello G105010 Gant Park Hill III -kellot tarjoavat tyylikkään ja ajattoman vaihtoehdon rannekellon ystäville. Park Hill III malliston kelloissa yhdistyy perinteinen hienostunut...
Tuotekoodi: G105010
(0)
264,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Gant Rhode Island Mini rannekello G195002 - Gant naisten rannekellot - G195002 - 1
Gant kellot

Gant Rhode Island Mini rannekello G195002

Gant Rhode ISland Mini G195002 Gant G195002 on elegantti ja ajaton naisten rannekello, joka yhdistää klassisen muotoilun ja modernin käytettävyyden. Sen siro 20,5 mm:n leveä ja 7 mm:n paksuinen...
Tuotekoodi: G195002
(0)
224,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Gaura Pearls Helmikorvakorut Amelia MD2022K - Gaura Pearls - MD2022K - 1
Gaura Pearls helmikorut

Gaura Pearls Helmikorvakorut Amelia MD2022K

Gaura Pearls Helmikorvakorut Amelia MD2022K AJATON JA AINUTLAATUINEN HELMIKORU Halusimme luoda ainutlaatuisen ja modernin korun, joka sopii niin arkeen kuin juhlaan. Ajattoman muotoilun ansiosta voit...
Tuotekoodi: MD2022K
(0)
175,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Gaura Pearls Helmikorvakorut MD2013K - Gaura Pearls - MD2013K - 1
Gaura Pearls Helmikorvakorut MD2013K - Gaura Pearls - MD2013K - 2
Gaura Pearls helmikorut

Gaura Pearls Helmikorvakorut MD2013K

Gaura Pearls Helmikorvakorut MD2013K AJATON JA AINUTLAATUINEN Gaura Pearls halusi luoda ainutlaatuisen ja modernin korun, joka sopii niin arkeen kuin juhlaan. Ajattoman muotoilun ansiosta voit...
Tuotekoodi: MD2013K
(0)
130,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Gaura Pearls Helmirannekoru Lilian FN5-25B 1 - Gaura Pearls - FN5-25B-19 - 1
Gaura Pearls Helmirannekoru Lilian FN5-25B 2 - Gaura Pearls - FN5-25B-19 - 2
Gaura Pearls helmikorut

Gaura Pearls Helmirannekoru Lilian FN5-25B

Gaura Pearls Helmirannekoru Lilian FN5-25B AJATON JA AINUTLAATUINEN HELMIKORU Halusimme luoda ainutlaatuisen ja modernin korun, joka sopii niin arkeen kuin juhlaan. Ajattoman muotoilun ansiosta voit...
Tuotekoodi: FN5-25B-19
(0)
110,00 €
Useita vaihtoehtoja
Gaura Pearls Helmirannekoru Lumine MD1924R 1 - Gaura Pearls - MD1924R-18 - 1
Gaura Pearls Helmirannekoru Lumine MD1924R 2 - Gaura Pearls - MD1924R-18 - 2
Gaura Pearls helmikorut

Gaura Pearls Helmirannekoru Lumine MD1924R

Gaura Pearls Helmirannekoru Lumine MD1924R AJATON JA AINUTLAATUINEN HELMIKORU Halusimme luoda ainutlaatuisen ja modernin korun, joka sopii niin arkeen kuin juhlaan. Ajattoman muotoilun ansiosta voit...
Tuotekoodi: MD1924R-18
(0)
120,00 €
Useita vaihtoehtoja
Gaura Pearls FARW685-B - Gaura Pearls - FARW685-B-18 - 1
Gaura Pearls helmikorut

Gaura Pearls helmiranne 7,5-8 mm helmillä

Gaura Pearls helmiranne 7,5-8 mm helmillä Rannekoru aidoilla viljellyillä helmillä on klassisen elegantti valinta. Silkkinen pehmeä helmen loisto ja mystinen hehku tekevät korusta ainutlaatuisen....
Tuotekoodi: FARW685-B-18
(0)
52,00 € - 135,00 €
Useita vaihtoehtoja
Gaura Pearls helmirannekorut FARW795-B - Gaura Pearls - FARW795-B-19 - 1
Gaura Pearls helmirannekorut FARW795-B ranteessa - Gaura Pearls - FARW795-B-19 - 2
Gaura Pearls helmikorut

Gaura Pearls helmirannekoru 19 cm

Gaura Pearls helmirannekoru 19 cm Rannekoru aidoilla viljellyillä helmillä on klassinen ja elegantti valinta. Silkkinen helmen loisto ja mystinen hehku tekevät korusta ainutlaatuisen. Gaura Pearls...
Tuotekoodi: FARW795-B-19
(0)
139,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Gaura Pearls kaulakoru SK23484N-B - Gaura Pearls - SK23484N-B - 1
Gaura Pearls helmikorut

Gaura Pearls kaulakoru SK23484N-B

Gaura Pearls kaulakoru SK23484N-B Gaura Pearlsin upea kaksi-osainen kaulakoru. Zirkonkoristeltu riipus yläosassa korua, josta lähtevän ketjun alapäässä musta helmi, halkaisijaltaan 7,5-8mm. Koru...
Tuotekoodi: SK23484N-B
(0)
99,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Gaura Pearls kaulakoru SK23484N-W - Gaura Pearls - SK23484N-W - 1
Gaura Pearls kaulakoru SK23484N-W - Gaura Pearls - SK23484N-W - 2
Gaura Pearls helmikorut

Gaura Pearls kaulakoru SK23484N-W

Gaura Pearls kaulakoru SK23484N-W Gaura Pearlsin upea kaksi-osainen kaulakoru. Zirkonkoristeltu riipus yläosassa korua, josta lähtevän ketjun alapäässä valkoinen helmi, halkaisijaltaan 7,5-8mm....
Tuotekoodi: SK23484N-W
(0)
99,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Gaura Pearls kaulakoru SK23493N - Gaura Pearls - SK23493N-W - 1
Gaura Pearls kaulakoru SK23493N-W - Gaura Pearls - SK23493N-W - 2
Gaura Pearls helmikorut

Gaura Pearls kaulakoru SK23493N-W

Gaura Pearls kaulakoru SK23493N-W Gaura Pearlsin kaulakoru, valkoisella helmellä. Helmen lisänä upea zirkonkoristeltu v-mallinen riipus. Materiaalina rodinoitu hopea, ketjun pituus...
Tuotekoodi: SK23493N-W
(0)
95,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
GauraPearls helmirannekoru FARWA795-B - Gaura Pearls - FARWA795-B - 1
Gaura Pearls helmikorut

GauraPearls helmirannekoru FARWA795-B

GauraPearls helmirannekoru FARWA795-B Gaura Pearls helmirannekoru kauniilla hopealukolla, jossa säihkyy kirkkaat zirkonit. Helminä rannekorussa on halkaisijaltaan 8,5-9,5mm kokoiset...
Tuotekoodi: FARWA795-B
(0)
119,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Gaura-Pearls-helminauha-FORW445 - Gaura Pearls - FORW445 - 1
Gaura Pearls helmikorut

Guara Pearls Helminauha FORW445

Gaura Pearls helminauha FORW445 Tämä elegantti helminauha on täydellinen lisäys korukokoelmaasi. Helminauha on valmistettu korkealaatuisista pyöreistä makeanvedenhelmistä, joiden halkaisija on...
Tuotekoodi: FORW445
(0)
169,00 €
Useita vaihtoehtoja
Guess 4 Love kaulakoru JUBN05038JWRHT-U - Guess kaulakorut - JUBN05038JWRHT-U - 1
GUESS korut

Guess 4 Love kaulakoru JUBN05038JWRHT-U

Guess 4 Love kaulakoru JUBN05038JWRHT-U Guess kaulakorun riipusosasta löytyy Guessin tunnuksenomainen neljästä G-kirjaimesta muodostuva logo, jonka kirjaimia reunustava rengas on koristeltu...
Tuotekoodi: JUBN05038JWRHT-U
(0)
60,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä