Lahjaideat valmistuvalle

Varma kesänalkamisen merkki on, kun luonto taas herää eloon. Puut saavat jälleen kauniit vihreät lehdet ja kukkaloisto on kauneimmillaan. Lämpö saa sitruunaperhoset viimeistään
heräilemään. Toinen varma kesäalkamismerkki on valmistujaishuuma. Monissa talouksissa on pienimuotoinen remonttikin menossa ja kova jännitys, ehditäänkö kaikki saada valmiiksi ennen hoo-hetkeä? Suursiivoukset ovat käynnissä ja leipomisurakkakin pikkuhiljaa aloitettu. Meteorologien sääennusteita seurataan tiiviisti ja toivotaan kädet ristissä poutaista säätä ensimmäiselle viralliselle kesälauantaille.

Kesän kynnys on jännittävää aikaa peruskoulunsa päättäville, ylioppilastutkinnon suorittaneille sekä ammattiin valmistuville. Mutta miten muistaa opiskelurupeamansa suorittanutta? Tässä vinkkejä, kuinka voit muistaa nuorta tai vanhempaakin aikuista ikimuistoisena päivänään!

Nuorten miesten suosikkilahja on yhä rannekello, mutta kyllä se on monen nuoren naisenkin. Valikoimastamme löydät rannekellot vaativampaankin makuun – trendikelloista automaatti- ja älykelloihin. Kaiverrettuna saat lahjasta vieläkin yksilöllisemmän. Useimpien rannekellojen takakanteen pystyy tekemään pienen kaiverruksen kuten nimen ja valmistumispäivämäärän. Kello toimitetaan tietysti upeassa rasiassaan takuutodistuksen kera. Avot! 

Digikuvien aikana ei ole kuitenkaan muuttunut se, että ylioppilas- ja ammattiin valmistumiskuvat säilyttävät yhä suosionsa paperisessa muodossa. Sähköisien tiedostojen ja pilvipalveluiden vaihtoehtona on taltioida paperiset valokuvat kauniisiin tinattuihin kehyksiin tai kullanvärisellä lyyralla koristeltuun valokuvakehysalbumiin. Nuo ikimuistoiset hetket on tärkeää saada talteen!

Ylioppilaan äitiä tai isoäitiä ei sovi unohtaa kaiken kiireen keskellä. Meidän valikoimasta löytyvät upeat hopeiset ja kultaiset lyyrat, joita äidit ja isoäidit saavat ylpeydellä kantaa Suvivirren soidessa jälkikasvunsa juhlapäivänä.

Jos et kuitenkaan ole varma valmistuneen omasta mausta, on lahjakortti Kultatähteen silloin paras vaihtoehto. Silloin voit olla varma, että lahjansaaja käyttää rahat juurikin haluamallasi tavalla mutta täysin oman makunsa mukaan. Lahjakortti muutamassa sekunnissa tilauksesta suoraan sähköpostiin.

EUR
316 tuotetta
Järjestys:
Maserati Velocita R8853152501 - Maserati naisten rannekellot - R8853152501 - 1
Maserati Velocita R8853152501 - Maserati naisten rannekellot - R8853152501 - 2
Maserati kellot ja korut

Maserati Velocita R8853152501

Maserati Velocita R8853152501 Maserati Velocita R8853152501 on kaikessa yksinkertaisuudessaan näyttävä naisten rannekello. Ruusukullan sävyinen runko ja teräsranneke istuvat tummanvihreän...
Tuotekoodi: R8853152501
(0)
269,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Maserati Velocita R8853152503 - Maserati naisten rannekellot - R8853152503 - 1
Maserati Velocita R8853152503 - Maserati naisten rannekellot - R8853152503 - 2
Maserati kellot ja korut

Maserati Velocita R8853152503

Maserati Velocita R8853152503 Maserati Velocita R8853152501 on kaikessa yksinkertaisuudessaan näyttävä naisten rannekello. Koko kello on hopean/teräksen sävyssä, niin runko, ranneke kuin...
Tuotekoodi: R8853152503
(0)
199,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Medaljonki Ovaali kultaa 15 x 12 mm - Lahjaideat naisille - 6-3731 - 1
Medaljonki Ovaali kultaa 15 x 12 mm - Lahjaideat naisille - 6-3731 - 2
GoldStar korut

Medaljonki Ovaali kultaa 15 x 12 mm

Tuotekoodi: 6-3731
(0)
349,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Medaljonki Sydän kultaa 11 x11 mm - Lahjaideat naisille - 6-2947 - 1
Medaljonki Sydän kultaa 11 x11 mm - Lahjaideat naisille - 6-2947 - 2
GoldStar korut

Medaljonki Sydän kultaa 11 x11 mm

Kultainen medaljonki 6-2947 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: 6-2947 Materiaali: 14k keltakulta (585/1000) Koko: n. 11mm x 10mm Sisällä tilaa kahdelle kuvalle.
Tuotekoodi: 6-2947
(0)
259,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
MEDALJONKI HOPEA ovaali 27 mm - Lahjaideat naisille - SPL-50045 - 1
Medaljonki hopea ovaali 27 mm - Lahjaideat naisille - SPL-50045 - 2
SilverStar korut

Medaljonki hopea ovaali 27 mm

Medaljonki hopea ovaali 27 mm SPL50045 Koru joka kantaa muistoa. Medaljongit ovat suosittuja lahjaideoita, ei vähiten niiden ihastuttavan ulkomuodon vaan niiden käytännöllisyyden vuoksi, avautuvan...
Tuotekoodi: SPL-50045
(0)
79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Musta taskumatti helavyö kaiverruksella - Taskumatit - 900M-2 - 1
kaiverrus esimerkki - Taskumatit - 900M-2 - 2
Kaiverrus 0€!
Lahjatavarat

Musta taskumatti helavyö kaiverruksella

Taskumatti Helavyö koristeella 900M-2 Kauhavalainen Helavyö kaiverrettu taskumatin kylkeen. Toisessa kuvassa esimerkki kaiverruksesta joita taskumattiin voidaan tehdä
Tuotekoodi: 900M-2
(0)
23,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Nomination City rannekoru 028811-014 - Teräksiset rannekorut - 028811-014 - 1
Nomination korut

Nomination City rannekoru 028811-014

Nomination City rannekoru 028811-014 City-sarja on suunnattu sporttisille miehille, korut on valmistettu allergiaystävällisestä ruostumattomasta teräksestä sekä joustavasta kumista. Koruissa on...
Tuotekoodi: 028811-014
(0)
32,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Nomination City rannekoru 028813-002 - Teräksiset rannekorut - 028813-002 - 1
Nomination korut

Nomination City rannekoru 028813-002

Nomination City rannekoru 028813-002 City-sarja on suunnattu sporttisille miehille, korut on valmistettu allergiaystävällisestä ruostumattomasta teräksestä sekä joustavasta kumista. Koruissa on...
Tuotekoodi: 028813-002
(0)
32,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination City rannekoru 028815-002 - Teräksiset rannekorut - 028815-002 - 1
Nomination korut

Nomination City rannekoru 028815-002

Nomination City rannekoru 028815-002 City-sarja on suunnattu sporttisille miehille, korut on valmistettu allergiaystävällisestä ruostumattomasta teräksestä sekä joustavasta kumista. Koruissa on...
Tuotekoodi: 028815-002
(0)
32,00 €
Heti varastosta (Kauhava myymälä)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nomination Strong rannekoru 028321-001 - Miesten rannekorut - 028321-001 - 1

Nomination Strong diamond rannekoru 028321-001

Nomination rannekoru Strong diamond 028321-001 Nomination Strong sarjan miehekäs rannekoru jota koristaa kirkkaana säihkyvä timantti. Rannekoru on valmistettu ruostumattomasta teräksestä ja sen...
Tuotekoodi: 028321-001
(0)
59,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA miesten kello OMA-C2620-21101 - Isänpäivä lahjaideat - OMA-C2620-21101 - 1
OMA miesten kello C2620-21101 - Isänpäivä lahjaideat - OMA-C2620-21101 - 2
Ale -40%
OMA rannekellot

OMA miesten kello C2620-21101

OMA miesten kello C2620-21101 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: C2620-21101 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Ruostumaton teräskuori ja ranneke Koneisto: Miyota 2115 Kellon halkaisija: 42mm Päivyri...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: OMA-C2620-21101
(0)
47,40 €Ovh. 79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA miesten kello OMA-C2620-21104 - Peruskellot - OMA-C2620-21104 - 1
OMA miesten kello C2620-21104 - Peruskellot - OMA-C2620-21104 - 2
Ale -39%
OMA rannekellot

OMA miesten kello C2620-21104

OMA miesten kello C2620-21104 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: C2620-21104 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Ruostumaton teräskuori ja ranneke Koneisto: Miyota 2115 Kellon halkaisija: 42mm Päivyri...
Tuotekoodi: OMA-C2620-21104
(0)
48,00 €Ovh. 79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA miesten kello OMA-G7572-21104 - Isänpäivä lahjaideat - OMA-G7572-21104 - 1
OMA miesten kello G7572-21104 - Isänpäivä lahjaideat - OMA-G7572-21104 - 2
Ale -40%
OMA rannekellot

OMA miesten kello G7572-21104

OMA miesten kello G7572-21104 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: G7572-21104 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Ruostumaton teräskuori kiiltävällä ja harjatulla viimeistelyllä. Teräksinen ranneke...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: OMA-G7572-21104
(1)
47,40 €Ovh. 79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA miesten rannekello OMA-G7572-21101 - OMA miesten rannekellot - OMA-G7572-21101 - 1
OMA miesten rannekello G7572-21101 - OMA miesten rannekellot - OMA-G7572-21101 - 2
Ale -39%
OMA rannekellot

OMA miesten rannekello G7572-21101

OMA miesten kello C7572-21101 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: C7572-21101 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Ruostumaton teräskuori Teräksinen ranneke turvalukolla Kellon halkaisija: 40mm Vesitiiveys:...
Tuotekoodi: OMA-G7572-21101
(0)
48,00 €Ovh. 79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA naisten kello OMA-R1802013-11131 - OMA naisten rannekellot - OMA-R1802013-11131 - 1
OMA naisten kello R1802013-11131 - OMA naisten rannekellot - OMA-R1802013-11131 - 2
Ale -75%
OMA rannekellot

OMA naisten kello R1802013-11131

OMA naisten kello R1802013-11131 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: R1802013-11131 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Ruostumaton teräskuori Nahkaranneke Kellon halkaisija: 40mm Vesitiiveys: 30m Oma...
Tuotekoodi: OMA-R1802013-11131
(0)
19,90 €Ovh. 79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA naisten kello OMA-C3096-13566 - OMA naisten rannekellot - OMA-C3096-13566 - 1
OMA naisten kello ja rannekoru C3096-13566 - OMA naisten rannekellot - OMA-C3096-13566 - 2
Ale -60%
OMA rannekellot

OMA naisten kello ja rannekoru C3096-13566

OMA nuorten kello C3096-13566 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: C3096-13566 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Kullan värinen ruostumaton teräskuori Nahkaranneke, maksimi pituus 19,5cm Kivinä kirkkaat...
Tuotekoodi: OMA-C3096-13566
(0)
35,60 €Ovh. 89,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA naisten kello OMA-R1802013-11181 - OMA naisten rannekellot - OMA-R1802013-11181 - 1
OMA naisten kello ja rannekoru R1802013-11181 - OMA naisten rannekellot - OMA-R1802013-11181 - 2
Ale -75%
OMA rannekellot

OMA naisten kello ja rannekoru R1802013-11181

OMA naisten kello R1802013-11181 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: R1802013-11181 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Ruostumaton teräskuori Nahkaranneke Kellon halkaisija: 40mm Vesitiiveys: 30m Oma...
Tuotekoodi: OMA-R1802013-11181
(0)
19,90 €Ovh. 79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
EDIT - OMA naisten rannekellot - OMA-SB7304-11611 - 2
OMA naisten kello ja rannekoru SB7304-11611 - OMA naisten rannekellot - OMA-SB7304-11611 - 3
Ale -60%
OMA rannekellot

OMA naisten kello ja rannekoru SB7304-11611

OMA naisten kello SB7304-11611 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: SB7304-11611 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Ruostumaton teräskuori Nahkaranneke, maksimi pituus 20,5cm Kellon halkaisija: 37mm...
Tuotekoodi: OMA-SB7304-11611
(0)
15,60 €Ovh. 39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA naisten kello OMA-SB7304-14661 - OMA naisten rannekellot - OMA-SB7304-14661 - 1
OMA naisten kello ja rannekoru SB7304-14661 - OMA naisten rannekellot - OMA-SB7304-14661 - 2
Ale -26%
OMA rannekellot

OMA naisten kello ja rannekoru SB7304-14661

OMA naisten kello SB7304-14661 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: SB7304-14661 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Punakullan värinen ruostumaton teräskuori Nahkaranneke, maksimi pituus 20,5cm Kellon...
Tuotekoodi: OMA-SB7304-14661
(0)
29,00 €Ovh. 39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA naisten kello OMA-SB7304-14681 - OMA naisten rannekellot - OMA-SB7304-14681 - 1
OMA naisten kello ja rannekoru SB7304-14681 - OMA naisten rannekellot - OMA-SB7304-14681 - 2
Ale -26%
OMA rannekellot

OMA naisten kello ja rannekoru SB7304-14681

OMA naisten kello SB7304-14681 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: SB7304-14681 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Punakullan värinen ruostumaton teräskuori Nahkaranneke, maksimi pituus 20,5cm Kivinä...
Tuotekoodi: OMA-SB7304-14681
(0)
29,00 €Ovh. 39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA naisten kello OMA-C3096-11526 - OMA naisten rannekellot - OMA-C3096-11526 - 1
OMA naisten rannekello C3096-11526 - OMA naisten rannekellot - OMA-C3096-11526 - 2
Ale -46%
OMA rannekellot

OMA naisten rannekello C3096-11526

OMA nuorten kello C3096-11526 Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: C3096-11526 Tuotemerkki: OMA Materiaali: Ruostumaton teräskuori Nahkaranneke, maksimi pituus 19,5cm Kivinä kirkkaat zirkonit Kellon...
Tuotekoodi: OMA-C3096-11526
(0)
48,00 €Ovh. 89,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
OMA naisten rannekello OMA-SB7233-416X4 - OMA naisten rannekellot - OMA-SB7233-416X4 - 1
OMA naisten rannekello SB7233-X - OMA naisten rannekellot - OMA-SB7233-416X4 - 2
Ale -31%
OMA rannekellot

OMA naisten rannekello SB7233-X

OMA naisten kello SB7233-X Tuotteen ominaisuudet: Tuotenumero: SB7233-X Tuotemerkki: OMA Materiaali: Ruostumaton teräskuori Nahkaranneke MUSTA, maksimi pituus 20cm Kellon halkaisija: 30mm...
Tuotekoodi: OMA-SB7233-416X4
(0)
19,95 €Ovh. 29,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Olivia Burton Candy Shop OB16CD02 - Olivia Burton rannekellot - OB16CD02 - 1
Ale -55%
Olivia Burton rannekellot

Olivia Burton Candy Shop OB16CD02 kello

Olivia Burton Candy Shop OB16CD02 kello Tämä kello on osa Olivia Burtonin Candy Shop -kokoelmaa, ja siinä on makea mutta yksinkertainen muotoilu. Kello esittelee hopean ja ruusukullan värimaailman...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: OB16CD02
(0)
49,00 €Ovh. 109,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Olivia Burton Celestial Moon Dial OB16GD31 - Olivia Burton rannekellot - OB16GD31 - 1
Ale -59%
Olivia Burton rannekellot

Olivia Burton Celestial Moon Dial OB16GD31 kello

Olivia Burton Celestial Moon Dial OB16GD31 kello Kuun kraattereita jäljittelevä kuvioitu kellotaulu kohtaa kimaltelevat kristallit tässä kosmisen vaikutelman saaneessa Olivia Burtonin kellossa....
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: OB16GD31
(0)
69,00 €Ovh. 169,00 €
Heti varastosta (Kauhava päävarasto)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
01-771-7791-4054-07-6-20-01---Divers-Sixty-Five-Chronograph_HighRes_18=
257 - Oris miesten rannekellot - 01-771-7791-4054-1 - 1
01-771-7791-4054-07-6-20-01---Divers-Sixty-Five-Chronograph_HighRes_18=
257 - Oris miesten rannekellot - 01-771-7791-4054-1 - 2
Ale -51%
ORIS

Oris Divers Sixty-Five Chronograph 01-771-7791-4054-1

Oris Divers Sixty-Five Chronograph 40mm 01-771-7791-4054 60- luvun vaikutteita ja modernia teknologiaa - Oris Divers Sixty-Five on kello, joka ottaa inspiraationsa Oriksen vuonna 1965 valmistetusta...
Tuotekoodi: 01-771-7791-4054-1
(0)
1950,00 €Ovh. 4000,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Pikkulintu k=C3=A4sinpuhallettua lasia LK11-1 - Taidelasi - LK11-1 - 1
Pikkulintu k=C3=A4sinpuhallettua lasia ryhm=C3=A4kuva - Taidelasi - LK11-1 - 2
Nettotarjous

Pikkulintu käsinpuhallettua lasia punainen

Pikkulintu lasiveistos Nämä pienet lasilinnut ilostuttavat lahjan saajaa varmasti. Voit valita mielen värin kahdestatoista väristä. Lasimestarin taidokkaasti muotoilema suloinen lintu on aina...
Tuotekoodi: LK11-1
(0)
13,90 €
Useita vaihtoehtoja
Puhelinaturi RGB ledvaloilla - Lifestyle tuotteet - ZE101 - 1
Ale -25%

PuhelinLaturi RGB ledvaloilla

Puhelinlaturi RGB ledvaloilla Langaton puhelimenlaturi, kaiutin, kello herätyksellä, rgb ja valkoinen valo led valo. Jatkuva, vikkuva ja vierivä valo. Musiikkia voi kuunnella wi-fillä puhelimesta....
Tuotekoodi: ZE101
(0)
33,75 €Ovh. 45,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Pääkallo kulho Skull - Lifestyle tuotteet - ZE5787 - 1
Pääkallo kulho Skull - Lifestyle tuotteet - ZE5787 - 2
Lahjatavarat

Pääkallo kulho Skull

Pääkallo kulho Skull Nyt on mahtava kulho avaimille, pikkurahoille, kännykälle yms. Upea lahja tyylistä innostuneelle! Vaikka kaverilahjana. Pääkallo-kulho, silmälasipidikkeellä ja...
Tuotekoodi: ZE5787
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
ckk57 helmi korvakorut - Elen Pearls - CKK57 - 1
Elen Pearls

Rengaskorvakorut helmellä CKK57

Rengaskorvakorut helmellä Tyylikkäät kullanväriset rengaskorvakorut upealla vaalealla helmellä. Materiaali: Hopea Pituus: 22mm Helmen koko: noin 8.3mm
Tuotekoodi: CKK57
(0)
89,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Rodinoitu kutlainen =C3=A4idinlyyra - Lyyrat - 4801-ROD - 1
GoldStar korut

Rodinoitu kultainen lyyra 4801-ROD

Valkokullan väriseksi rodinoitu kultainen lyyra. Halkaisija: 16mm. Materiaali 14k kulta. Rintaneulakiinnitys
Tuotekoodi: 4801-ROD
(0)
69,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
SA445000000 Solmioneula hopeaa - Solmioneulat - SA445000000 - 1
SilverStar korut

SA445000000 Solmioneula hopeaa

SA445000000 solmioneula Saurum solmioneula jossa leikitellään huolella erilaisilla tekstuureilla. Solmioneulan kärjessä on upea laaksoista ja harjuista muodostuva tekstuuri, sen vieressä taas...
Tuotekoodi: SA445000000
(0)
169,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Seiko Naisten Rannekello SWR091P1 - Perusmallisto - SWR091P1 - 1
Seiko kellot

SEIKO CAPRICE SWR091P1

Seiko Caprice SWR091P1 Seiko Caprice SWR091P1 on huolella suunniteltu ja valmistettu rannekello, joka on yhdistelmä laadukasta käsityötä ja modernia kelloteknologiaa. Elegantti Seiko Caprice on...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: SWR091P1
(0)
400,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Seiko 5 Sports  SRPK87K1 - Seiko 5 Sports - SRPK87K1 - 1
Seiko 5 Sports  SRPK87K1 - Seiko 5 Sports - SRPK87K1 - 2
Ale -21%
Seiko Elite

Seiko 5 Sports SNXS Series Everyday Carry SRPK87K1

Seiko 5 Sports SNXS Series Everyday Carry SRPK87K1 Seikon tunnetun SNXS-kellon pohjalta kehitetty malli. Käsite EDC eli everyday carry mukaisesti tässä on sitä jotakin, mitä pidät mukanasi joka...
Tuotekoodi: SRPK87K1
(0)
340,00 €Ovh. 430,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
Seiko Presage Cocktail Time GMT Rusty Nail kello SKK039J1 - Presage - SSK039J1 - 1
Seiko Presage Cocktail Time GMT Rusty Nail kello SKK039J1 - Presage - SSK039J1 - 2
Seiko kellot

Seiko Presage Cocktail time GMT Rusty Nail SSK039J1

Seiko Presage Cocktail time GMT Rusty Nail SSK039J1 Saammeko esitellä Seiko SSK039J1 - Seiko Presage Cocktail time -sarjan uutuus GMT toiminnolla. Kuten muutkin Seiko Cocktail -malliston kellot on...
  • Viimeisiä viedään!
Tuotekoodi: SSK039J1
(0)
640,00 €
Heti varastosta (Kauhava päävarasto)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Shampanjapikari Fiesta Gold 2 kpl - Isänpäivä lahjaideat - LS-2 - 1
Shampanjapikari Fiesta Gold 1 kpl - Isänpäivä lahjaideat - LS-2 - 2
SteelStar korut

Shampanjapikari Fiesta Gold 1 kpl

Shampanjapikari Fiesta Gold 1 kpl Loistava idea esim. ylioppilaslahjaksi. Voimme kaivertaa lyyrankin pikarin kylkeen. Lisäksi nimi ja valmistumispäivä. Korkeus 26,4 cm , leveys 6,3cm tilavuuus...
Tuotekoodi: LS-2
(0)
25,00 € - 39,00 €
Useita vaihtoehtoja
Shampanjapikari Fiesta Silver 2 kpl - Isänpäivä lahjaideat - LS-1 - 1
Shampanjapikari Fiesta Silver 1 kpl - Isänpäivä lahjaideat - LS-1 - 2
SteelStar korut

Shampanjapikari Fiesta Silver 1 kpl

Shampanjapikari Fiesta Silver Loistava idea esim. ylioppilaslahjaksi. Voimme kaivertaa lyyrankin pikarin kylkeen. Lisäksi nimi ja valmistumispäivä. Korkeus 26,4 cm , leveys 6,3cm tilavuuus 250ml...
Tuotekoodi: LS-1
(0)
25,00 € - 39,00 €
Useita vaihtoehtoja
Singabore rannekoru 4940-19 - Kultaiset rannekorut - 4940-19 - 1
Singabore rannekoru 4940-19 - Kultaiset rannekorut - 4940-19 - 2
Ale -50%
GoldStar korut

Singabore rannekoru 4940-19

Singabore rannekoru 4940-19 Singabore- tyylinen rannekoru, joka sopii niin arkeen kuin juhlaan. Koru on valmistettu 14 karaatin keltakullasta ja sen leveys on 3,3mm. Erinomainen valinta asusteeksi...
Tuotekoodi: 4940-19
(0)
364,00 €Ovh. 728,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kultainen solmioneula K60001A - Solmioneulat - K60001A - 1
Ale -30%
GoldStar korut

Solmioeula kultaa K60001A

Kultainen solmionpidin K60001A Tyylikäs kultainen solmionpidin pitää solmiosi paikoillaan ja luo samalla komeutta pukuusi. Solmionpitimessä on mattapinta ja reunassa kiiltävä ura. Kullasta...
Tuotekoodi: K60001A
(0)
335,00 €Ovh. 479,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
SOLMIONEULA Silver Matt - Solmioneulat - 120573 - 1

Solmioneula Black Steel

Solmioneula Black Steel Yksinkertaisen tyylikäs solmioneula, mustan ja teräksen sävyn yhdistelmä. Valmistettu ruostumattomasta teräksestä. Tuotteen ominaisuudet: Materiaali: Ruostumaton teräs...
Tuotekoodi: 120573
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
SOLMIONEULA Silver Matt - Solmioneulat - 120570S - 1

Solmioneula Silver Matt

Solmioneula Silver Matt Yksinkertaisen tyylikäs solmioneula, ruostumattomasta teräksestä valmistettu. Tuotteen ominaisuudet: Materiaali: Ruostumaton teräs Koko: Pituus 55mm, leveys 6mm...
Tuotekoodi: 120570S
(0)
39,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Solmioneula Suomileijona kultapalalla - Suomi Finland - 443200000 - 1
Saurum

Solmioneula Suomileijona

Kultaisella Suomileijona laatalla varustettu hopeinen solmioneula
Tuotekoodi: 443200000
(0)
229,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Suomileijona solmioneula, hopaa 442800000 - Isänpäivä lahjaideat - 442800000 - 1
Saurum

Solmioneula Suomileijona 442800000

Hopeinen solmioneula Suomileijona 442800000
Tuotekoodi: 442800000
(0)
169,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
K60001B.jpg - Solmioneulat - K60001B - 1
Ale -30%
GoldStar korut

Solmioneula kultaa K60001B

Kultainen solmionpidin K60001B Kultaisessa solmionpitimessä on mattapinta ja pitimen kärjessä kaksi kiiltävää uraa. Solmiossa oleva kullasta valmistettu hauenleuka pitää solmioneulan tukevasti...
Tuotekoodi: K60001B
(0)
335,00 €Ovh. 479,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Solmioneula tumma aalto - Solmioneulat - 444000000 - 1
Saurum

Solmioneula tumma aalto

Solmioneula tumma aalto 444000000
Tuotekoodi: 444000000
(0)
159,00 €
Heti varastosta (Hyllykallio myymälä Prisma)
Tuotteet lähetetään 2-3 arkipäivässä
SOLMIONEULA KULTALEVY/HOP 60X6MM - Lahjaideat valmistuvalle - 645600000 - 1
SOLMIONEULA KULTALEVY/HOP 60X6MM - Lahjaideat valmistuvalle - 645600000 - 2
Saurum

Solmioneula, hopeaa kultalevyllä

Solmioneula, hopeaa kultalevyllä Tyylikäs hopeasta valmistettu solmioneula, kultaisella pinnalla. Solmioneulasta löytyy useaa eri pintaa: harjattua, kiillotettua ja teksturoitua. Sulavasti ja...
Tuotekoodi: 645600000
(0)
199,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
3.0323.3CN 1 - Victorinox monitoimityökalut - 3.0323.3CN - 1
3.0323.3CN 2 - Victorinox monitoimityökalut - 3.0323.3CN - 2
Victorinox

SwissTool Burnished kotelossa 3.0323.3CN

SwissTool Burnished kotelossa 3.0323.3CN Järeä monitoimityökalu ammattimaiseen käyttöön. SwissToolin kaikki terät ovat lukittuvia ja siksi sen käyttö on turvallista. Kaikki terät aukeavat...
Tuotekoodi: 3.0323.3CN
(0)
299,00 €
Heti varastosta (Kauhava päävarasto)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
3.0327.L 1 - Victorinox monitoimityökalut - 3.0327.L - 1
3.0327.L 2 - Victorinox monitoimityökalut - 3.0327.L - 2
Ale -31%
Victorinox

SwissTool X nahkakotelossa 3.0327.L

SwissTool X nahkakotelossa 3.0327.L Järeä monitoimityökalu ammattimaiseen käyttöön. SwissToolin kaikki terät ovat lukittuvia ja siksi sen käyttö on turvallista. Kaikki terät aukeavat suoraan...
Tuotekoodi: 3.0327.L
(0)
159,00 €Ovh. 229,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
900P-MM - Taskumatit - 900P-MM - 1
Kaiverrus 0€!
Lahjatavarat

Taskumatti Pink Suomi Lätkä 2023

Taskumatti Pink Suomi Lätkä 2023 900P-MM MM-kisahuuma valtaa taas torit ja tantereet! Varaudu tyylillä voitonjuhliin pakkaamalla hieman voimaa povariin! Tilavuus: n. 18 cl...
Tuotekoodi: 900P-MM
(0)
25,00 €
Heti varastosta (Kauhava päävarasto)
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
901B - Taskumatit - 901B - 1
Lahjatavarat

Taskumatti Sininen 2022 901B

Taskumatti Sininen 2022 901B Tyylikäs sininen taskumatti niin omaan käyttöön kuin lahjaksi. Personoi taskumatti tilaamalla kaiverrus. Tilavuus: n. 20 cl
Tuotekoodi: 901B
(0)
20,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Taskumatti Otan - Taskumatit - 901N - 1
Kaiverrus 0€!
Lahjatavarat

Taskumatti Sininen OTAN

Taskumatti Sininen OTAN tekstillä Tyylikäs sininen taskumatti niin omaan käyttöön kuin lahjaksi. Personoi taskumatti tilaamalla kaiverrus. Tilavuus: n. 20 cl
Tuotekoodi: 901N
(0)
26,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
Taskumatti Otan Suomen lipulla - Taskumatit - 901NL - 1
Kaiverrus 0€!
Lahjatavarat

Taskumatti Sininen OTAN ja Suomen lippu

Taskumatti Sininen OTAN tekstillä ja Suomen lipulla Tyylikäs sininen taskumatti niin omaan käyttöön kuin lahjaksi. Personoi taskumatti tilaamalla kaiverrus. Tilavuus: n. 20 cl...
Tuotekoodi: 901NL
(0)
26,00 €
Tuote valmistetaan tilauksesta.
Tilaustuote, ei palautusoikeutta.
Lähetysaika n. 5-20 arkipäivää
901LIP - Taskumatit - 901LIP - 1
Ale -36%
Lahjatavarat

Taskumatti Sininen Suomenlippu Suomi-Matti 901LIP

Taskumatti Sininen Suomenlippu Suomi-Matti 901LIP MM-kisahuuma valtaa taas torit ja tantereet! Varaudu tyylillä voitonjuhliin pakkaamalla hieman voimaa povariin! Tilavuus: n. 20 cl...
Tuotekoodi: 901LIP
(0)
15,90 €Ovh. 25,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
901SL - Taskumatit - 901SL - 1
Ale -36%
Lahjatavarat

Taskumatti Sininen Suomi Lätkä 2022 901SL

Taskumatti Sininen Suomi Lätkä 2022 901SL MM-kisahuuma valtaa taas torit ja tantereet! Varaudu tyylillä voitonjuhliin pakkaamalla hieman voimaa povariin! Tilavuus: n. 20 cl...
Tuotekoodi: 901SL
(0)
15,90 €Ovh. 25,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Taskumatti ylioppilas - Taskumatit - 078942-YO - 1
Ale -24%
Lahjatavarat

Taskumatti Ylioppilas Kupari

Taskumatti Ylioppilas Kupari 078942-YO Vapputorien ja ylioppilasjuhlien verraton lämmittäjä! Tilavuus: n. 18 cl
Tuotekoodi: 078942-YO
(0)
19,00 €Ovh. 25,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
900P-YO - Taskumatit - 900P-YO - 1
Lahjatavarat

Taskumatti Ylioppilas Pink

Taskumatti Ylioppilas Pink 900P-YO Vapputorien ja ylioppilasjuhlien verraton lämmittäjä! Tilavuus: n. 18 cl
Tuotekoodi: 900P-YO
(0)
25,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Taskumatti hela kaiverruksella 900M-1 - Taskumatit - 900M-1 - 1
Ale -20%
Lahjatavarat

Taskumatti hela kaiverruksella 900M-1

Taskumatti hela kaiverruksella. Kauhavalainen Helavyö ikuistettuna kaiverruksella taskumatin kylkeen. 900M-1
Tuotekoodi: 900M-1
(0)
19,95 €Ovh. 25,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
T=C3=A4hk=C3=A4 kaula 9K28003 - Kultaiset kaulakorut - 9K28003-42 - 1
Ale -40%
GoldStar korut

Tähkä kaulaketju 9K28003

Tähkä kaulaketju Tähkä kaulaketju riipukseen. Materiaali: 9k keltakulta Pituus: 45cm Leveys: n. 1mm
Tuotekoodi: 9K28003-42
(0)
382,20 € - 520,00 €
Useita vaihtoehtoja
Victorinox Classic SD minitoimity=C3=B6kalu avoinna - Victorinox monitoimityökalut - 0.6223.G - 1
Victorinox Classic SD monitoimity=C3=B6kalu pakkaus - Victorinox monitoimityökalut - 0.6223.G - 2
Ale -18%
Nettotarjous

VICTORINOX Classic SD Style Icon

Classic SD Style Icon Victorinoxin klassikkolinkkuveitsi, joka pysyy mukana kaikissa seikkailuissa. Avaimenperäksi sopiva taskutyökalu, on pieni, huomaamaton ja kestävä. Linkkuveitsen pituus 58...
Tuotekoodi: 0.6223.G
(0)
28,00 €Ovh. 34,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
2.3801.63 - Victorinox monitoimityökalut - 2.3801.63 - 1
Ale -29%
Victorinox

VICTORINOX EvoWood 10 2.3801.63

VICTORINOX EvoWood 10 2.3801.63 Sievän kokoinen monitoimityökalu, ergonomisesti muotoiltu kahva. Tuotteen ominaisuudet: 1. terä 2. kynsiviila 3. kynnenputsain 4. tölkinavaaja 5. pieni ruuvari 3mm...
Tuotekoodi: 2.3801.63
(0)
56,00 €Ovh. 79,00 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä